Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ulvilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 25.03.2024/Pykälä 91


 

Rahaston varojen käyttäminen Para School Day -tapahtumaan

 

Kaupunginhallitus 25.03.2024 § 91  

94/02.07.02/2024  

 

 

Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja Nora Koskinen, puh. 0400 134 863

 

 

Para School Day on Suomen Paralympiakomitean koulukiertue, jossa oppilaat pääsevät kokeilemaan eri paralympialajeja. Päivä on koko koulun yhteinen kokemus, jonka aikana oppilaat saavat eväitä erilaisuuden kohtaamiseen, yhdenvertaisuuteen ja toisten oppilaiden arvostukseen. Mukana päivässä olevat urheilijavieraat vastaavat lajistaan ja vammastaan juuri niihin kysymyksiin, jotka lapsia ja nuoria kiinnostavat. Yhden päivän aikana oudot ja nolot apuvälineet muuttuvat mielenkiintoisiksi urheiluvälineiksi. Innostava ja erilainen koulupäivä on alku koulun hyvälle hengelle. Oppilaat pääsevät itse oivaltamaan, että jokainen liikkuu tavallaan.

 

Paralympiakomitea vastaa päivän ennakkojärjestelyistä, ohjeistaa päivän kulun aikatauluja myöten sekä vastaa välineiden kuljetuksesta päivään. Lisäksi kaikille kouluille tulee urheilijavieras. Para School Day on kouluille täysin valmis liikuntapäivä.

 

Paralympiakomitea on järjestänyt Para School Day -liikuntapäiviä vuodesta 2010 alkaen. Syksystä 2018 alkaen kunnat ovat voineet tilata Para School Day -viikon alueelleen ja vuodesta 2023 alkaen myös hyvinvointialueet ovat voineet tilata Para School Day -viikon. Ennen koronapandemiaa kiertue liikutti parhaimmillaan 25 000 lasta ja nuorta vuodessa, ja kiertue on palaamassa lasten liikuttamisessa samalle tasolle. 

 

Para School Day -tapahtumapäivät järjestetään palveluna, jonka maksajana toimii yleensä kunta, hyvinvointialue tai esimerkiksi vanhempainyhdistys tai muu tukijataho. Satakunnan kunnat ovat neuvotelleet kiertueen pitämisestä paikallisissa kunnissa ja ovat alustavasti sopineet kiertueaikataulusta. 

 

Para School Day järjestetään Friitalan ja Vanhankylän kouluissa viikolla 17 maanantaina ja perjantaina. Liikuntapäivä järjestetään myös Kaasmarkun, Koskin ja Harjunpään kouluissa yhteistyössä liikuntapalveluiden kanssa.

 

Päivän hinta on 1 600 euroa eli kahden päivän kokonaishinta on 3 200 euroa.

 

Para School Day -tapahtuma antaa lapsille eväitä erilaisuuden kohtaamiseen, yhdenvertaisuuteen ja toisten oppilaiden arvostukseen. Tämän ulvilalaisille alakoululaisille tarkoitetun tapahtuman rahoitukseen voidaan käyttää Hakalan rahaston varoja. Rahaston sääntöjen mukaan varoja voidaan käyttää tukemaan Ulvilan kaupungin alueella tapahtuvaa lapsi-, nuoriso- ja vanhustyötä sekä ehkäisemään pitkäaikaistyöttömyyttä ja siitä aiheutuvia ongelmia.  

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Löfbacka Mikko

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää, että Hakalan rahaston varoista osoitetaan 3 200 euroa Para School Day -tapahtuman järjestämiseen Ulvilassa.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.