Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ulvilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 25.03.2024/Pykälä 92



 

Ulvilan kaupungin sitoutuminen MTK-Satakunnan Omistajanvaihdoshankkeen kuntarahoitukseen

 

Kaupunginhallitus 25.03.2024 § 92  

90/00.04.02/2024  

 

 

Valmistelija Hallintopäällikkö Kirsi Sainio-Lehtimäki, puh. 044 7373 373

 

 

 

MTK-Satakunnan Omistajanvaihdos-hankkeen toiminta-aika on 1.6.2024-31.12.2026. Hanke on yhteistyöhanke, jonka henkilöresurssit ovat 1,5 htv/v. Hankkeeseen haetaan 90 %:n rahoitusta ns. flatrate 19 % -yhteistyöhankkeena Satakunnan ja Pirkanmaan ELY-keskuksilta Euroopan Maaseudun kehittämisen maatalousrahastosta sekä 10 %:n rahoitusta alueen kunnilta ja kaupungeilta. Kuntien rahoitusosuudet 10 %:n osuudelle hankerahoituksesta on jyvitetty kuntien maatilojen suhteessa. Hakuaika hankerahoitukselle päättyy 30.4.2024.

 

Hankkeen tavoitteina on

 

-          kannustaa kannattaviin omistajanvaihdoksiin

-          jakaa tietoa erilaisista maa- ja metsätilojen sekä maaseutuyritysten omistajanvaihdosprosesseista

-          omistajanvaihdosten henkisen prosessin merkityksen ymmärtäminen ja sisäistäminen

-          uusien yrittäjien osaamisen sekä ammatillisten ja sosiaalisten verkostojen kehittäminen

-          maa- ja metsätilojen sidosryhmien tiedon ja yhteistyön lisääminen omistajanvaihdoksissa sekä

-          maaseutuammattien imagon parantaminen.

 

MTK-Satakunta hakee Ulvilan kaupungilta MTK-Satakunnan Omistajajanvaihdoshankkeen kuntarahoitukseen 2024-2026 vuosittaista 415 euron kuntarahoitusosuutta, eli kolmen vuoden ajalta yhteensä 1 244 euroa. Tieto päätöksestä toivotaan toimitettavan huhtikuun 2024 puoliväliin mennessä.

 

Hankkeen tiivistelmä ja kuntien rahoitusosuustaulukko on liitteenä.

 

MTK-Satakunnan Omistajanvaihdoshankkeella on yhtymäkohtia Ulvilan kaupunkistrategia 2030 ja valmisteilla olevan elinvoimaohjelman kanssa.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Löfbacka Mikko

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää, että Ulvilan kaupunki sitoutuu MTK-Satakunnan Omistajanvaihdoshankkeen kuntarahoitukseen 2024-2026 vuosittaisella 415 euron kuntarahoitusosuudella, eli kolmen vuoden ajalta yhteensä 1 244 eurolla.

 

Käsittely Juha Tenho poistui kokoushuoneesta ennen asian käsittelyn alkua kello 17.55 ja oli poissa asian käsittelyn ja päätöksenteon ajan, koska hän on MTK-Satakunnan johtokunnan jäsen. Esteellisyyden peruste hallintolain 28.1 § kohta 5 (yhteisöjäävi).

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

Juha Tenho palasi kokoukseen asian päätöksenteon jälkeen kello 17.57.