Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ulvilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallituksen konsernijaosto
Pöytäkirja 04.12.2023/Pykälä 29

Kaupungin omistamien kiinteistö- ja asunto-osakeyhtiöiden isännöinnin keskittäminen Ulvilan Isännöintipalvelu Oy:lle

Kaupunginhallituksen konsernijaosto 04.12.2023 § 29  

427/10.03.02/2023  

Valmistelija Talousjohtaja Nora Koskinen, puh. 0400 134 863

Ulvilan kaupunkikonserniin kuuluvien kiinteistö- ja asunto-osakeyhtiöiden isännöintiä hoidetaan eri tahojen toimesta keskenään erilaisin sopimuksin.  

Konserniohjauksen selkiyttämiseksi ja yhtiöiden hoidon tason yhdenmukaistamiseksi isännöinti keskitetään kaupunkikonserniin kuuluvalle Ulvilan Isännöintipalvelu Oy:lle vuoden 2024 aikana.

Esittelijä Kaupunginjohtaja Löfbacka Mikko

Päätösehdotus Kaupunginhallituksen konsernijaosto päättää:

- ohjata Ulvilan Isännöintipalvelu Oy:n toimitusjohtajaa ja kaupungin viranhaltijoita yhdessä valmistelemaan isännöinnin keskittämisen vaatimat toimenpiteet;

- ohjata kaupungin edustajina konserniyhtiöiden hallituksissa toimivia viranhaltijoita sekä luottamushenkilöitä huomioimaan keskittämisen vaatimat toimenpiteet.

Päätös Kaupunginhallituksen konsernijaosto päätti yksimielisesti: