RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Valtuusto
Pöytäkirja 12.06.2023/Pykälä 32
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Neljännesvuosiraportointi Q1/2023
Kaupunginhallitus 08.05.2023 § 149
Valmistelija Talousjohtaja Nora Koskinen, puh. 0400 134 863
Kaupunginhallituksen kokouksessaan 9.1.2023 § 4 hyväksymän vuoden 2023 talousarvion täytäntöönpano-ohjeen mukaan kaupunginhallitukselle laaditaan raportti koko kaupungin talouden toteutumisesta neljännesvuosittain. Toimialajohtajien tulee ennen raportin laadintaa esittää keskushallinnolle tulosalueittain selvitys olennaisista poikkeamista ja poikkeama-arvioista talousarvioon nähden talousjohtajan antaman ohjeistuksen mukaisesti.
Talousarvion täytäntöönpano-ohjeiden mukaisesti kaupunginhallituksen käsittelemät neljännesvuosiraportit esitetään myös valtuustolle tiedoksi.
Neljännesvuosiraportoinnin toteumatiedot vastaavat Valtiokonttorille vuoden 2023 ensimmäiseltä neljännekseltä toimitettuja toteumaraportteja (tuloslaskelma ja tase sekä investointien toteuma Ulvilan kaupunki sekä tuloslaskelma, tase ja rahoituslaskelma Vesilaitos).
Talousarvion toteutumisvertailu ajalta 1.1.-31.3.2023 on esityslistan liitteenä.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Löfbacka Mikko
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää käsitellä talousarvion toteutumisvertailun ajalta 1.1.-31.3.2023 ja saattaa sen edelleen tiedoksi valtuustolle.
Päätös Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti käsitellä talousarvion toteutumisvertailun ajalta 1.1.-31.3.2023 ja saattaa sen edelleen tiedoksi valtuustolle.
Valtuusto 12.06.2023 § 32
166/02.02.02/2023
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti saattaa talousarvion toteutumisvertailun ajalta 1.1.-31.3.2023 edelleen tiedoksi valtuustolle.
Päätös Valtuusto hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |