Dynasty tietopalvelu
Ulvilan kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 26.01.2026/Pykälä 18


Kokousasian teksti

 

Toimenpiteet ulvilalaisten nuorten kesätyöpaikkojen järjestämiseksi vuonna 2026

 

Kaupunginhallitus 26.01.2026 § 18  

10/14.00.01/2026  

 

 

Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja Nora Koskinen, puh. 0400 134 863

 

Vuonna 2025 Ulvilan kaupungin kesätyöllistämistukea käytettiin yhteensä 70 ulvilalaisen nuoren työllistämiseen. Vuonna 2026 kaupungin tavoitteena on tukea samoin 70 ulvilalaisen nuoren kesätyöllistymistä yhteistyössä yritysten ja yhdistysten kanssa seuraavasti:

 

- kaupunki työllistää 35 nuorta

- yritykset ja yhdistykset työllistävät 35 nuorta.

 

Yritysten ja yhdistysten kesätyöllistämistuen maksamisen keskeiset ehdot ovat seuraavat:

 

- Työnantaja (yritys tai yhdistys) järjestää kesätyöpaikan ulvilalaiselle nuorelle, joka on syntynyt vuonna 2006-2010 (iältään 16-20 vuotta).

 

- Saman nuoren työllistämiseen voidaan myöntää vain yksi kesätyöllistämistuki kesää kohden, vaikka työnantajia olisi useita kesän aikana.

 

- Työsuhteen tulee olla uusi ja kesätyön tulee sijoittua 1.5.-31.8.2026 väliselle ajalle.

 

- Kesätyöllistämistuki tulee hakea ja päätös tulee olla saatu ennen kesätyön alkamista.

 

- Kesätyöllistämistukea maksetaan enintään neljältä viikolta ja korkeintaan 400 euroa / nuori. Mikäli työsuhde kestää lyhyemmän ajan kuin neljä viikkoa, maksetaan tuki kesätyön pituuden suhteessa.

 

- Viikoittainen työaika on vähintään 30 tuntia viikossa.

 

- Nuorelle maksetaan vähintään kunkin alan työehtosopimuksen mukaista kesätyöntekijän palkkaa.

 

- Yksi työnantaja voi saada tukea enintään neljän nuoren palkkaamiseen.

 

- Tuen saamiseksi työnantajan tulee toimittaa kaupungille jäljennös työsopimuksesta ja palkkatodistuksesta.

 

Talousarviossa 2026 on varattu 35:n nuoren kesätyöllistämistukeen määrärahaa yhteensä 14 000 euroa.

 

Suoraan kaupungin toimesta palkattavia kesätyöntekijöitä varten talousarvioon 2026 on varattu määrärahaa 35:n nuoren kesätyöllistämiseen yhteensä 14 000 euroa. Muilta osin palkkausmenot maksetaan kesätyöntekijän palkkaavan työyksikön määrärahoista. Kesätyöllistämistuen myöntämisen ehdot:

 

- Kesätyöntekijä on ulvilalainen nuori, joka on syntynyt vuonna 2006-2010 (iältään 16-20 vuotta).

 

- Kesätyöntekijän työsuhteen kesto on vähintään kolme viikkoa ja viikoittainen työaika vähintään 30 tuntia viikossa.

 

- Sama nuori voidaan palkata ainoastaan yhtenä kesänä Ulvilan kaupungille kesätyöhön.

 

- Saman nuoren työllistämiseen voidaan myöntää vain yksi kesätyöllistämistuki kesää kohden, vaikka työnantajia olisi useita kesän aikana.

 

Toimivalta Ulvilan kaupungin hallintosääntö § 22.

 

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Löfbacka Mikko

 

 

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus päättää hyväksyä esittelytekstissä esitetyt toimenpiteet ulvilalaisten nuorten kesätyöpaikkojen järjestämiseksi vuonna 2026.

 

Päätös

Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.