Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ulvilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 22.04.2024/Pykälä 122


 

Kaupunginhallituksen kokousajat syyskaudella 2024

 

Kaupunginhallitus 22.04.2024 § 122  

150/00.02.01/2023  

 

 

Valmistelija Hallintopäällikkö Kirsi Sainio-Lehtimäki, puh. 044 7373 373

 

 

Kaupunginhallitus kokoontuu varsinaisiin kokouksiinsa kutakin kalen­terivuotta varten päättäminään aikoina ja määräämässään paikassa. Kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Mikäli toimielin on päättänyt kokousajoistaan etukäteen, kokouskutsun voi antaa hallintosäännön mukaan myös toimielimen esittelijä. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat.

 

Toimielin voi käsitellä asian varsinaisessa kokouksessaan, jossa kokouksen osallistujat ovat läsnä kokouspaikalla. Varsinaisessa kokouksessa voidaan käyttää sähköistä asiahallinta- tai äänestysjärjestelmää.

 

Tarvittaessa kaupunginhallitus kokoontuu puheenjohtajan kutsusta muinakin aikoina. Kutsu tällaiseen kokoukseen on toimitettava jäsenille samoin kuin valtuuston puheenjohtajille ja varapuheenjohtajille sekä kaupunginjohtajalle kaupunginhallituksen määräämällä tavalla. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.

 

Vaihtoehtoisesti kokous voidaan pitää sähköisessä toimintaympäristössä, johon osallistutaan sähköisen yhteyden avulla (sähköinen kokous). Suljettuun sähköiseen kokoukseen voi osallistua vain sellaisessa paikassa, jossa salassa pidettävät tiedot ja kokouksessa käytävät keskustelut eivät ole ulkopuolisen kuultavissa tai nähtävissä. Toimielin voi myös tehdä päätöksiä suljetussa sähköisessä päätöksentekomenettelyssä ennen kokousta (sähköinen päätöksentekomenettely).

 

Elleivät erityiset syyt ole esteenä, on kaupunginhallituksen puheen­johtajalle ja jäsenille, valtuuston puheenjohtajalle ja varapuheenjohtajille sekä kaupunginjohtajalle vähintään kolme päivää ennen kokousta lähetettävä kokouksen esityslista. Esityslistan tulee kunkin asian osalta sisältää esittäjän ehdotuksen kaupunginhallituksen päätökseksi.

 

Ulvilan kaupunginhallituksen kokouskutsua ja esityslistaa ei lähetetä paperimuodossa postitse, vaan ne julkaistaan sähköisessä muodossa luottamushenkilöiden verkkopalvelussa, jonne edellä mainituilla henkilöillä on käyttöoikeus.

 

Kaupunginhallituksen esityslista julkaistaan pääsääntöisesti myös internetissä kaupungin verkkosivuilla, ottaen huomioon lainsäädännön rajoitukset.

 

Kutsu kokouksiin annetaan pääsääntöisesti julkaisemalla kutsu ja esityslista luottamushenkilöiden verkkopalvelussa. Julkaisemisesta ilmoitetaan sähköpostilla.

 

Kaupunginhallituksen puheenjohtajan kanssa on sovittu, että kaupunginhallitus kokoontuu vuonna 2024 syyskaudella ensimmäisen kerran maanantaina 12.8.2024.

 

Valtuuston puheenjohtajan kanssa on sovittu pidettävän valtuuston kokoukset syyskaudella 2024 seuraavasti:

 

- ma 16.9.2024 klo 18.00

- ma 4.11.2024 klo 18.00

- pe 13.12.2024 klo 16.00

 

 

 

Esittelijä Talous- ja hallintojohtaja Koskinen Nora

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää, että kaupunginhallituksen varsinaiset kokoukset syyskaudella 2024 pidetään seuraavasti:

- ma 12.8.2024 klo 17.00
- ma 26.8.2024 klo 17.00
- ma 9.9.2024 klo 17.00
- ma 23.9.2024 klo 17.00
- ma 7.10.2024 klo 17.00
- ma 28.10.2024 klo 17.00
- ma 11.11.2024 klo 9.00
- ma 18.11.2024 klo 13.00
- ma 2.12.2024 klo 17.00

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.