Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ulvilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 04.04.2024/Pykälä 30


 

Arviointikertomuksen valmistelu

 

Tarkastuslautakunta 04.04.2024 § 30  

110/00.03.00/2024  

 

Tarkastuslautakunta laatii valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. (KuntaL 121§).

 

Arviointikertomus, jossa arvioinnin tulokset esitetään, on tarkastuslautakunnan käsitys siitä, miten kaupunginhallitus ja muut kaupungin viranomaiset ovat onnistuneet kaupunginvaltuuston tahdon toteuttamisessa.

 

 

Ehdotus: Tarkastuslautakunta keskustelee vuoden 2023 arviointikertomuksen rakenteesta ja sisällöstä. Tilintarkastaja laatii käydyn keskustelun pohjalta seuraavaan kokoukseen ehdotuksen vuoden 2023 arviointikertomukseksi.

 

Päätös: Tarkastuslautakunta keskusteli vuoden 2023 arviointikertomuksen rakenteesta ja sisällöstä. Käsittelyä jatketaan seuraavassa kokouksessa.