Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ulvilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 08.04.2024/Pykälä 114


 

Hallintosäännön mukainen luettelo valmistelussa olevista valtuutettujen tekemistä aloitteista

 

Kaupunginhallitus 08.04.2024 § 114  

89/00.01.02.02/2024  

 

 

Valmistelija Hallintopäällikkö Kirsi Sainio-Lehtimäki, puh. 044 7373 373

 

 

 

Ulvilan kaupungin hallintosäännön 135 §:n mukaan kaupunginhallituksen on vuosittain toukokuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo valtuutettujen tekemistä ja kaupunginhallitukselle lähetetyistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.

 

Vuonna 2023 tehtiin yhteensä 11 valtuustoaloitetta, joista yhden val­tuus­to kä­sit­te­li ja totesi loppuun käsitellyiksi vuoden 2023 ai­ka­na. Yhteensä vuonna 2023 valtuusto käsitteli 12 valtuustoaloitetta.

 

Alkuvuonna 2024 valtuusto käsitteli kaksi valtuustoaloitetta, joista kumpikaan ei ollut vuodelta 2023.

 

Kaupunginhallitus on käsitellyt kokouksissaan 11.3.2024 ja 25.3.2024 seuraavat viisi valtuustoaloitetta, jotka se on lähettänyt valtuuston käsiteltäväksi kokouksessaan 15.4.2024:

 

-

Juha Tenhon valtuustoaloite Koskin koulun kaukalon perusparannuksesta. Kaupunginhallitus päätti 25.04.2022 § 98 lähettää aloitteen sivistyksen toimialan valmisteltavaksi.

-

Juha Tenhon ym. valtuustoaloite Kullaan alueen lähiliikuntapaikasta. Kaupunginhallitus päätti 27.03.2023 § 96 lähettää aloitteen sivistyksen toimialan valmisteltavaksi.

-

Pekka Leinon ym. valtuustoaloite valtuustoaloitteiden seurannasta / hallintosäännön muutos. Kaupunginhallitus päätti 24.4.2023 § 132 lähettää aloitteen keskushallinon toimialan valmisteltavaksi.

-

Tapio Rantavallin ym. valtuustoaloite Kaasmarkun ja Koskin koulujen korjausurakoista. Kaupunginhallitus päätti 21.11.2022 § 242 lähettää aloitteen teknisen toimialan valmisteltavaksi.

-

Antti Roineen valtuustoaloite liittyen Ulvilan kaupungin henkilöstön työhyvinvoinnin kehittämiseen. Kaupunginhallitus päätti 19.06.2023 § 188 lähettää aloitteen keskushallinnon toimialan valmisteltavaksi.

 

 

 

Kaupunginhallitus käsittelee kokouksessaan 8.4.2024 seuraavat kolme (3)  valtuustoaloitetta, jotka se lähettää valtuuston käsiteltäväksi kokouksessaan 15.4.2024:

 

-

Marja Sillanpään ym. valtuustoaloite (13.12.2021) koulujen ylijäämäruuan jatkokäytöstä Ulvilassa. Aloite lähetetty sivistyksen ja teknisen toimialojen valmisteltavaksi.

-

Vasemmistoliiton valtuustoryhmän valtuustoaloite terveyskeskuksen ja vuodeosaston säilyttämisestä Ulvilassa.

Kaupunginhallitus päätti 25.9.2023 § 248 lähettää aloitteen keskushallinon toimialan valmisteltavaksi.

-

Jari Holmbergin ym. valtuustoaloite varavaltuutettujen ja toimielimien varajäsenten kohtelusta. Kaupunginhallitus päätti 24.4.2023 § 132 lähettää aloitteen keskushallinon toimialan valmisteltavaksi.

 

Vuonna 2020 tehdyistä valtuustoaloitteista on loppuun käsittelemättä seu­raa­va aloite:

 

-

Marja Sillanpään ym. valtuustoaloite nuorten hyvinvoinnin edistämistyöstä ja ulvilalaisten turvallisuuden parantamisesta. Aloite on lähetetty sivistyslautakunnan valmisteltavaksi. Sivistyslautakunta käsittelee aloitteen kokouksessaan 9.4.2024 sekä päättää lähettää sen kaupunginhallituksen ja edelleen valtuuston käsiteltäväksi.

 

Vuonna 2021 tehdyistä valtuustoaloitteista on loppuun käsittelemättä seuraavat aloitteet:

 

-

Marja Sillanpään ym. valtuustoaloite osan kaupungin vuokra-asuntojen muuttamisesta ns. välimuotoisiksi senioriasunnoiksi. Aloite lähetetty keskushallinnon toimialan valmisteltavaksi.

-

Vasemmistoliiton valtuustoryhmän valtuustoaloite psykiatrisen sairaanhoitajan tai vastaavan ammattilaisen palkkaamisesta Ulvilan kouluihin. Aloite lähetetty Porin Perusturvan valmisteltavaksi. Sivistyslautakunta käsittelee aloitteen kokouksessaan 9.4.2024 sekä päättää lähettää sen kaupunginhallituksen ja edelleen valtuuston käsiteltäväksi.

 

Vuonna 2022 tehdyistä valtuustoaloitteista on loppuun käsittelemättä seu­raa­vat aloiteet:

 

-

Pekka Leinon ym. valtuustoaloite Ulvilan kaupungin alueellisen tasapuolisuuden toteuttamisesta. Kaupunginhallitus päätti 25.04.2022 § 98 lähettää aloitteen keskushallinnon toimialan valmisteltavaksi.

-

Ulvilan perussuomalaisten valtuustoryhmän valtuustoaloite koskien Koskin koulun muuttamista luontopainotteiseksi. Kaupunginhallitus päätti 14.06.2022 § 135 lähettää aloitteen sivistyksen toimialan valmisteltavaksi.

-

Jari Holmbergin ym. valtuustoaloite lapsivaikutusten arvioinnista. Kaupunginhallitus päätti 21.11.2022 § 242 lähettää aloitteen sivistyksen toimialan valmisteltavaksi.

 

Vuonna 2023 tehdyistä valtuustoaloitteista on loppuun käsittelemättä seu­raa­vat aloiteet:

 

-

Roope Rantalan ym. valtuustoaloite tekonurmipohjaisen liikuntahallin tarveselvityksen ja kaavoituksen toteuttamiseksi. Kaupunginhallitus päätti 27.03.2023 § 96 lähettää aloitteen sivistyksen toimialan valmisteltavaksi.

-

Vasemmistoliiton valtuustoryhmän valtuustoaloite ulvilalaisten lasten ja nuorten liikuntaryhmien koulujen käytön maksuttomuudesta. Kaupunginhallitus päätti 27.03.2023 § 96 lähettää aloitteen sivistyksen toimialan valmisteltavaksi.

-

Mario Heinilän ym. valtuustoaloite määräaikaisen maahanmuuttokoordinaattorin palkkaamiseksi. Kaupunginhallitus päätti 24.4.2023 § 132 lähettää aloitteen sivistyksen toimialan valmisteltavaksi.

 

-

Noora Ylimyksen ym. valtuustoaloite Ulvilan kaupungin viestinnän kehittämisestä. Kaupunginhallitus päätti 25.9.2023 § 248 lähettää aloitteen keskushallinon toimialan valmisteltavaksi.

-

Minna Koivusen ym. valtuustoaloite Ulvilan kouluihin järjestyssääntömuutos: oppituntien ajaksi kännykät ”kännykkäparkkiin”. Kaupunginhallitus päätti 8.1.2024 § 3 lähettää aloittteen sivistyksen toimialan valmisteltavaksi.

 

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Löfbacka Mikko

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuusto merkitsee tiedoksi yllä olevan luettelon valmistelussa olevista valtuutettujen tekemistä valtuustoaloitteista.

Lisäksi kaupunginhallitus päättää tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti esittää valtuustolle, että valtuusto merkitsee tiedoksi yllä olevan luettelon valmistelussa olevista valtuutettujen tekemistä valtuustoaloitteista.

Lisäksi kaupunginhallitus päätti yksimielisesti tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.