Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ulvilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 15.04.2024/Pykälä 13



 

Muutokset Ulvilan kaupungin hallintosääntöön

 

Kaupunginhallitus 25.03.2024 § 89 

 

 

 

Valmistelija Hallintopäällikkö Kirsi Sainio-Lehtimäki, puh. 044 7373 373

 

 

Kuntalain 90 §:n mukaisesti jokaisessa kunnassa on oltava hallintosääntö, johon kootaan kaikki kunnan toimintaa ohjaavat säännöt. Ulvilan kaupunginhallitus on 8.2.2021 asettanut poliittisen ohjausryhmän hallintosäännön päivittämistä varten. Kevään 2021 aikana hallintosääntöä on päivitetty poliittisen ohjausryhmän ja kaupungin viranhaltijoiden toimesta. Valtuusto on hyväksynyt uuden hallintosäännön kokouksessaan 14.6.2021 § 36. Valtuusto on edelleen tehnyt pienimuotoisia muutoksia hallintosääntöön kokouksessaan 20.9.2021 § 73, 15.11.2021 § 82, 19.9.2022 § 34, 19.9.2022 § 34 ja 12.6.2023 § 33. Viimeinen muutos on astunut voimaan 16.6.2023.

 

Nyt hallintosääntöön esitetään seuraavat muutokset:

 

-          Talousjohtajan virkanimike muutetaan valtuuston kokouksessaan 15.12.2023 § 71 hyväksymän Vuoden 2024 talousarvio ja taloussuunnitelma 2024–2026 pykälän sisältämän päätöksen mukaisesti talous- ja hallintojohtajaksi.

 

-          Sisällysluettelon loppuun lisätään LIITE 1 Hankintojen, sopimusten ja sitoumusten päätösvaltarajat ja LIITE 2 Ulvilan kaupungin organisaatio.

 

-          22 §:ään Kaupunginhallituksen tehtävät ja toimivalta lisätään yhdenvertaisuuslain § 5 johdosta kohdaksi 47 Yhdenvertaisuussuunnitelman hyväksyminen.

 

-          22 §:ään Kaupunginhallituksen tehtävät ja toimivalta lisätään kohdaksi 48 Kaupungin osallistumisesta päättäminen poikkihallinnollisiin kehittämishankkeisiin ja/tai -projekteihin.

 

-          24 §:ään Toimialajohtajien tehtävät ja toimivalta lisätään kohdaksi 21 Päättää oman tehtäväalueensa osalta vähämerkityksellisistä kustannusvaikutuksettomista sopimuksista.

 

-          36 §:stä Päiväkodinjohtajan ja perhepäivähoidon ohjaajan tehtävät ja toimivalta otsikosta ja tekstistä (kohta 7 ja § 61) poistetaan perhepäivähoidon ohjaaja, koska sellaista toimea ei enää ole, vaan perhepäivähoidosta vastaa sovitusti päiväkodinjohtaja.

 

-          61 §:ään Palvelusuhteeseen ottaminen lisätään, että toimialajohtaja valitsee vastuualueiden päälliköiden esityksestä myös vastuualueiden virkasuhteisen henkilöstön.

 

-          80 §:ään Toiminnan ja talouden seuranta muutetaan valtuuston kokouksessaan 15.12.2023 § 71 hyväksymän Vuoden 2024 talousarvio ja taloussuunnitelma 2024–2026 pykälän sisältämän päätöksen mukaisesti talousarvion toteutumisen seurannan ja raportoinnin osalta kuukausittain sijaan neljännesvuosittain ja kuukausiraportin sijaan neljännesvuosiraportti.

 

Hallintosääntöön on tehty myös teknisluonteisia korjauksia ja yhdenmukaistettu eri listauksissa olevia sanamuotoja luettevampaan muotoon. Näitä muutoksia ei olla merkitty värikoodeilla, koska ne eivät vaikuta asiasisältöön.

 

Yhteistyötoimikunta on kokouksessaan 19.3.2024 § 15 käsitellyt hallintosääntöön esitettävät muutokset.

 

Oheismateriaalina on voimassa oleva hallintosääntö, johon on merkitty punaisella asiat, jotka esitetään poistettaviksi tai muokattaviksi ja vihreällä kohdat, jotka esitetään sijaanlaitettaviksi tai lisättäviksi.

 

Hyväksyttäväksi esitettävä hallintosääntö on liitteenä.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Löfbacka Mikko

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuusto

- hyväksyy liitteenä olevan hallintosäännön ja siihen esitetyt muutokset

- päättää, että hallintosäännön muutokset astuvat voimaan 19.4.2024

- oikeuttaa kaupunginjohtajan tekemään hallintosääntöön teknisluonteisia korjauksia ja muutoksia.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti esittää valtuustolle, että valtuusto

- hyväksyy liitteenä olevan hallintosäännön ja siihen esitetyt muutokset

- päättää, että hallintosäännön muutokset astuvat voimaan 19.4.2024

- oikeuttaa kaupunginjohtajan tekemään hallintosääntöön teknisluonteisia korjauksia ja muutoksia.

 

 

Valtuusto 15.04.2024 § 13  

293/00.01.01.00/2021  

 

  

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti esittää valtuustolle, että valtuusto

- hyväksyy liitteenä olevan hallintosäännön ja siihen esitetyt muutokset

- päättää, että hallintosäännön muutokset astuvat voimaan 19.4.2024

- oikeuttaa kaupunginjohtajan tekemään hallintosääntöön teknisluonteisia korjauksia ja muutoksia.

 

Päätös Valtuusto päätti yksimielisesti

- hyväksyä liitteenä olevan hallintosäännön ja siihen esitetyt muutokset

- päättää, että hallintosäännön muutokset astuvat voimaan 19.4.2024

- oikeuttaa kaupunginjohtajan tekemään hallintosääntöön teknisluonteisia korjauksia ja muutoksia.