Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ulvilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 25.03.2024/Pykälä 96


 

Kaupunginhallituksen edustajien nimeäminen yksityisoikeudellisiin yhteisöihin ajalle 1.6.2023-31.5.2025

 

Kaupunginhallitus 24.04.2023 § 138 

 

 

 

Valmistelija Hallintopäällikkö Kirsi Sainio-Lehtimäki, puh. 044 7373 373

 

 

Kuntalain mukaan kunnanhallitus johtaa kunnan toimintaa, hallintoa ja taloutta, sekä valvoo kunnan etua ja, jollei hallintosäännössä toisin määrätä, edustaa kuntaa ja käyttää sen puhevaltaa.

 

Kuntalain 46 §:n mukaan omistajaohjaus tarkoittaa toimenpiteitä, joilla kunta omistajana tai jäsenenä myötävaikuttaa yhtiön ja muun yhteisön hallintoon ja toimintaan. Toimenpiteet voivat liittyä ainakin perustamissopimuksiin, yhtiöjärjestysmääräyksiin, muihin sopimuksiin, henkilövalintoihin, ohjeiden antamiseen kuntaa eri yhteisöissä edustaville henkilöille sekä muuhun kunnan määräysvallan käyttöön.

 

Ulvilan kaupungin 23.9.2022 voiman tulleen hallintosäännön 23 §:n 38. kohdan mukaan kaupunginhallitus nimeää kaupungin edustajat eri yhteisöihin, joissa kaupunki on osallisena.

 

Kaupunginhallituksen kokouksen 13.9.2021 § 201 pöytäkirjanote on oheismateriaalina.

 

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Löfbacka Mikko

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää nimetä kaupunginhallituksen edustajat seuraavien yksityisoikeudellisten yhteisöjen yhtiökokouksiin/vuosikokouksiin ajalle 1.6.2023 -31.5.2025:

- Asunto Oy Ulvilan Nahkurinvainio
- Asunto Oy Ulvilan Helmi
- Asunto Oy Ulvilan Harjunpää
- Asunto Oy Kullaan Joenpolvi
- Asunto Oy Kullaan Tornimäki

- Kiinteistö Oy Kiltatie
- Kiinteistö Oy Loukkuran Palvelutalo
- Kiinteistö Oy Mukulatori
- Kiinteistö Oy Nahkurinlehti
- Kiinteistö Oy Ulvilan Työkeskus
- Kiinteistö Oy Ulvilan Vuokrakodit
- Kiinteistö Oy Ulvilan Magneettitalo
- Kiinteistö Oy Friitalan Toimistokeskus
- Kiinteistö Oy Kaasmarkun Paloasema
- Kiinteistö Oy Kullaan Liiketalo

- Finda Oy
- Jokilaakson Ympäristö Oy
- Prizztech Oy
- Ulvilan Isännöintipalvelu Oy
- Apetit Oyj plc
- Sarastia Oy
- Satakunnan ammattikorkeakoulu Oy

- Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry
- Porin Seudun Yrityspalveluyhdistys ry (Yrityspalvelu Enter)

Lisäksi kaupunginhallitus päättää evästää valittuja yhtiökokous-/vuosikokousedustajia kuntalain 47 §:n mukaisesti, että kunnan tytäryhteisön hallituksen kokoonpanossa on otettava huomioon yhteisön toimialan edellyttämä riittävä talouden ja liiketoiminnan asiantuntemus.

 

Käsittely Marja Sillanpää palasi kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana

 kello 17.13.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti nimetä kaupunginhallituksen edustajat seuraavien yksityisoikeudellisten yhteisöjen yhtiökokouksiin/vuosikokouksiin ajalle 1.6.2023 -31.5.2025 seuraavasti:

Asunto Oy Ulvilan Nahkurinvainio  Johanna Mattila
Asunto Oy Ulvilan Helmi  Pekka Leino
Asunto Oy Ulvilan Harjunpää Tiina Ahonen
Asunto Oy Kullaan Joenpolvi Jarkko Viljanen
Asunto Oy Kullaan Tornimäki Tero Järvelä
 
Kiinteistö Oy Kiltatie  Tiina Ahonen
Kiinteistö Oy Loukkuran Palvelutalo Jarkko Viljanen
Kiinteistö Oy Mukulatori  Minna Koivunen
Kiinteistö Oy Nahkurinlehti Johanna Mattila
Kiinteistö Oy Ulvilan Työkeskus Jarkko Viljanen
Kiinteistö Oy Ulvilan Vuokrakodit Johanna Mattila
Kiinteistö Oy Ulvilan Magneettitalo Tiina Ahonen
Kiinteistö Oy Friitalan Toimistokeskus Minna Koivunen
Kiinteistö Oy Kaasmarkun Paloasema Matti Koskela
Kiinteistö Oy Kullaan Liiketalo   Pekka Leino
 
Finda Oy   Leena Jokinen-Anttila
Jokilaakson Ympäristö Oy Hannu Korkeaoja
Prizztech Oy  Tiina Ahonen
Ulvilan Isännöintipalvelu Oy Tiina Ahonen
Apetit Oyj plc   Hanna Anttila
Sarastia Oy   Nora Koskinen
Satakunnan ammattikorkeakoulu Oy Kimmo Vepsä
 
Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry Jarkko Viljanen
Porin Seudun Yrityspalveluyhdistys ry (Uusyrityskeskus Enter) Tiina Ahonen

Lisäksi kaupunginhallitus päätti yksimielisesti evästää valittuja yhtiökokous-/vuosikokousedustajia kuntalain 47 §:n mukaisesti, että kunnan tytäryhteisön hallituksen kokoonpanossa on otettava huomioon yhteisön toimialan edellyttämä riittävä talouden ja liiketoiminnan asiantuntemus.

 

 

Kaupunginhallitus 25.03.2024 § 96  

28/00.00.01/2023  

 

 

Valmistelija Hallintopäällikkö Kirsi Sainio-Lehtimäki, puh. 044 7373 373

 

 

 

Valtuusto on kokouksessaan 19.9.2022 § 36 päättänyt, että Ulvilan kaupunki liittyy kuntien yhdessä omistaman jätehuoltopalveluita tarjoavan osakeyhtiön osakkaaksi. Keräämö Oy -niminen yhtiö merkittiin kaupparekisteriin 24.2.2023. Keräämö Oy:n yhtiökokous pidetään 17.4.2024.

 

Kaupunginhallitus päättää täydentää kokouksessaan 24.04.2023 § 138 tekemäänsä päätöstä nimeällä kaupunginhallituksen edustajan Keräämö Oy:n yhtiö/vuosikokousedustajaksi.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Löfbacka Mikko

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää nimetä kaupunginhallituksen edustajan Keräämö Oy:n yhtiökokouksiin/vuosikokouksiin ajalle 1.4.2024 -31.5.2025.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti nimetä kaupunginhallituksen edustajaksi Leena Jokinen-Anttila Keräämö Oy:n yhtiökokouksiin/vuosikokouksiin ajalle 1.4.2024 -31.5.2025.