Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ulvilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallituksen konsernijaosto
Pöytäkirja 26.02.2024/Pykälä 5


 

Kiinteistö Oy Ulvilan Vuokrakotien Vmy Loukkuranpellon tilanne

 

Kaupunginhallituksen konsernijaosto 26.02.2024 § 5  

67/02.07.00/2024  

 

 

Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja Nora Koskinen, puh. 0400 134 863

 

 

 

Inspiran laatimassa Kiinteistö Oy Ulvilan Vuokrakotien taloudellisen analyysissä tehdyn kiinteistöjen salkutuksen mukaan vmy Loukkuranpelto on sijoitettu salkkuun B (kehitettävät kohteet). Salkun B kohteiden osalta on selvityksessä todettu, että osassa kohteita on korkea riski käyttöasteen ja korjauskustannusten suhteen. Riskien toteutuessa kassavirta ei riitä korjauskustannuksiin.

 

Vmy Loukkuranpellon käyttöaste näyttää asettuneen melko alhaiselle tasolle. Korjaustarpeiden realisoituessa yksikön kassavirta ei ole riittävällä tasolla.

 

Kaupunginhallituksen konsernijaosto käy evästyskeskustelun vmy Loukkuranpellon tilanteesta.  

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Löfbacka Mikko

 

Päätösehdotus Kaupunginhallituksen konsernijaosto päättää käydä evästyskeskustelun vmy Loukkuranpellon tilanteesta.

 

Päätös Kaupunginhallituksen konsernijaosto hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.