Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ulvilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 23.04.2024/Pykälä 19

1 Kuulutus vuoden 2024 europarlamenttivaaleista

Vuoden 2024 europarlamenttivaaleista tiedottaminen

Keskusvaalilautakunta 23.04.2024 § 19  

54/00.00.00/2024  

Valmistelija 

Hallintopäällikkö Kirsi Sainio-Lehtimäki, puh. 044 7373 373

Vaalilain 49.1 §:n ja 67.3 §:n mukaan kunnan keskusvaalilautakunnan on hyvissä ajoin ennen vaalien ennakkoäänestyksen alkamista tiedotettava vaalipäivä ja äänestysalueiden äänestyspaikat sekä kunnan alueella olevat ennakkoäänestyspaikat ja niiden ennakkoäänestysajat.

Keskusvaalilautakunta voi harkintansa mukaan kuuluttaa myös

esimerkiksi kotiäänestyksen järjestämisestä ja siihen

ilmoittautumisesta sekä muistakin vaalien toimittamiseen liittyvistä

asioista.

Vuoden 2024 europarlamenttivaaleja koskeva kuulutus on liitteenä.

Edellisissä vaaleissa kotona äänestäneisiin ollaan kirjeitse

yhteydessä ja tiedustellaan palvelun tarpeesta myös näissä

vaaleissa. Laitosäänestyksen järjestämisestä tiedotetaan ao.

laitoksille erikseen.

Ulvilan kaupungin verkkosivulle osoitteeseen www.ulvila.fi on luotu vaalisivusto, jonka pääpaino on europarlamenttivaaleissa. Europarlamenttivaalien näkyvyyden edistämiseksi tehdään yhteistyötä paikallismedian kanssa. Vaalista tiedotetaan myös sosiaalisen median kanavissa.

Kaupunginhallitus on kokouksessaan 25.03.2024 § 95 päättänyt,

että vuoden 2024 europarlamenttivaalien ulkomainonta saadaan aloittaa kaupungin omistamilla ja hallitsemilla alueilla 22.5.2024.

Esittelijä Keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Härmä Raimo

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta päättää

- merkitä tiedoksi vuoden 2024 europarlamenttivaaliin liittyvät tiedottamistoimenpiteet

- julkaista liitteenä olevan vuoden 2024 europarlamenttivaaleja koskevan kuulutuksen ja valtuuttaa keskusvaalilautakunnan sihteerin tekemään tarvittaessa kuulutukseen teknisluontoisia korjauksia.
Kuulutus julkaistaan siten kuin kunnallisista ilmoituksista Ulvilassa on päätetty. Lisäksi liitteenä olevan kuulutuksen tiedot julkaistaan Ulvilan Seutu -lehdessä.

Päätös Keskusvaalilautakunta päätti yksimielisesti