Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ulvilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 23.04.2024/Pykälä 17


 

Vuoden 2024 europarlamenttivaalien toimeenpano

 

Keskusvaalilautakunta 23.04.2024 § 17  

54/00.00.00/2024  

 

 

Valmistelija Hallintopäällikkö Kirsi Sainio-Lehtimäki, puh. 044 7373 373

 

 

Europarlamenttivaalien vaalipäivä on sunnuntai 9.6.2024. Ennakkoäänestyksen ajanjakso on kotimaassa 29.5.–4.6.2024 (seitsemän päivää keskiviikosta tiistaihin) ja ulkomailla 29.5.-1.6.2024 (neljä päivää keskiviikosta lauantaihin).

 

Ulvilan valtuuston 15.6.2020 § 32 päätöksen mukaan Ulvilan kaupungissa on neljä (4) äänestysaluetta. Kaupunginhallituksen 11.3.2024 § 72 päätöksen (pöytäkirjanote on oheismateriaalina) mukaan vuoden 2024 europarlamenttivaalien varsinaisen vaalipäivän (ja mahdollisen toisen vaalin vaalipäivän) äänestyspaikat ovat seuraavat:

 

Äänestysalue Äänestyspaikka

1. Vanhakylä  Kaupungintalo

2. Harjunpää  Harjunpään koulu

3. Friitala   Ulvilan yhteiskoulu

4. Kullaa   Koskin koulu

 

Kaupunginhallituksen 11.3.2024 § 71 päätöksen mukaan vuoden 2024 europarlamenttivaalien yleiset ennakkoäänestyspaikat ovat pääkirjasto ja Kullaan kirjasto. Pöytäkirjanote on oheismateriaalina.

 

Kaupunginhallitus on asettanut äänestysalueiden vaalilautakunnat

sekä vaalitoimikunnan laitosten ennakkoäänestystä varten

kokouksessaan 8.4.2024 § 109. Pöytäkirjanote on oheismateriaalina.

 

Kaupunginhallitus on 25.3.2024 § 95 päättänyt, että europarlamenttivaalien ulkomainonta voidaan aloittaa kaupungin

omistamilla ja hallitsemilla alueilla 22.5.2024. Pöytäkirjanote on oheismateriaalina.

 

Esittelijä Keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Härmä Raimo

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta päättää merkitä tiedoksi edellä mainitut tiedot vuoden 2024 europarlamenttivaalien osalta.

 

Päätös Keskusvaalilautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.