Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ulvilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Lupalautakunta
Pöytäkirja 30.01.2024/Pykälä 5


 

Rakennusvalvontaviranomaisen toimivallan siirtäminen lupalautakunnalle

 

Lupalautakunta 22.09.2021 § 4 

 

 

 

Valmistelija Rakennustarkastaja Mirja Rantanen, p.0400-134 627

 

 

Maankäyttö- ja rakennuslain (myöhemmin MRL) 21 § mukaan rakennusvalvonnan viranomaistehtävistä huolehtii kunnan määräämä lautakunta tai muu monijäseninen toimielin, jonka toimivallan siirtämiseen sovelletaan, mitä kuntalaissa (410/2015) säädetään. Lisäksi MRL:n 21 § mukaan rakentamisen neuvontaa ja valvontaa varten kunnassa tulee olla rakennustarkastaja.

 

Kuntalain 91 § mukaan valtuusto voi hallintosäännössä siirtää toimivaltaansa kunnan muille toimielimille sekä luottamushenkilöille ja viranhaltijoille. Toimivaltaa ei kuitenkaan saa siirtää asioissa, joista valtuuston on tässä tai muussa laissa olevan säännöksen mukaan päätettävä (1 mom). Valtuusto voi hallintösäännössä antaa kunnan muulle 1 momentissa tarkoitetulle viranomaiselle oikeuden siirtää sille siirrettyä toimivaltaa edelleen. Näin siirrettyä toimivaltaa ei voida enää siirtää edelleen (2 mom).

 

Ulvilan kaupunginvaltuuston 14.6.2021 hyväksymä Ulvilan kaupungin hallintosääntö astui voimaan 1.8.2021. Hallintosäännön 41 §:ssä lupalautakunta on nimetty kaupungin rakennusvalvontaviranomaiseksi. Hallintosäännön pykälässä 48 on lueteltu lupalautakunnan alaisen rakennustarkastajan ratkaisuvaltaan kuuluvia asioita, joista valtaosa edellyttää MRL:n mukaisen kunnan rakennusvalvontaviranomaisen toimivaltaa.

 

Jotta hallintosäännössä osoitettu ja rajattu toimivallan siirto lupalautakunnalta rakennustarkastajalle varsinaisesti toteutuisi, tulee lupalautakunnan päättää toimivaltansa siirrosta rakennustarkastajalle siltä osin kuin MRL:ssä ja maankäyttö- ja rakennusasetuksessa on säädetty tehtävä rakennusvalvontaviranomaiselle.

Toimivaltaa ei kuitenkaan voida siirtää viranhaltijalle asiassa, joka sisältää hallinnollisen pakon käyttämistä. Toimivallan siirtäminen mahdollistaa joustavan ja asiakaspalvelua tehostavan työskentelyn.

 

Esittelijä Rakennustarkastaja Rantanen Mirja

 

Päätösehdotus Lupalautakunta siirtää sille maankäyttö- ja rakennuslain sekä maankäyttö- ja rakennusasetuksen nojalla kuuluvaa toimivaltaa rakennustarkastajalle 1.8.2021 voimaan tulleen Ulvilan kaupungin hallintosäännön  48 §:n mukaisesti seuraavissa asioissa;
1. päättää maankäyttö- ja rakennuslain mukaiset rakennus-, toimenpide-, purkamis- ja maisematyöluvat. Rakennustarkastaja voi siirtää asian erityisestä systä lupalautakunnan ratkaistavaksi;
2. hyväksyy rakennustyön vastaavan työnjohtajan ja erityisalojen työnjohtajat;
3. hyväksyy hakemuksesta, että muu kuin asuinrakennuksen rakentaminen jää hyväksytyn valvontasuunnitelman mukaisesti rakennuttajan valvottavaksi;
4. päättää luvasta rakennustyön tai toimenpiteen suorittamiseksi hyväksyttävää vakuutta vastaan ennen kuin päätös on saanut lainvoiman;
5. päättää rakennusluvan voimassaoloajan pidentämisestä;
6. keskeyttää säännösten ja määräysten vastaisen rakennustyön;
7. määrää tarkastus- ja valvontamaksun taksan mukaisesti;
8. suorittaa maankäyttö- ja rakennuslain tarkoittamat katselmukset ja tarkastukset;
9. päättää maankäyttö- ja rakennusasetuksen mukaisista kokoontumistiloista;
10. huolehtii väestötietojärjestelmän mukaisista tehtävistä rakennusrekisterin osalta.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

 

 

Lupalautakunta 30.01.2024 § 5  

346/00.01.01.04/2021  

 

 

Valmistelija Vs. rakennustarkastaja Särkipaju Harri

 

 

Lupalautakunta päätti kokouksessaan 22.09.2021 siirtää rakennustarkastajalle lupalautakunnalle maankäyttö- ja rakennuslain sekä maankäyttö- ja rakennusasetuksen nojalla kuuluvaa toimivaltaa1.8.2021 voimaan tulleen Ulvilan kaupungin hallintosäännön 48 §:n mukaisesti seuraavissa asioissa;

1. päättää maankäyttö- ja rakennuslain mukaiset rakennus-, toimenpide-, purkamis- ja maisematyöluvat. Rakennustarkastaja voi siirtää asian erityisestä syistä lupalautakunnan ratkaistavaksi;

2. hyväksyy rakennustyön vastaavan työnjohtajan ja erityisalojen työnjohtajat;

3. hyväksyy hakemuksesta, että muu kuin asuinrakennuksen rakentaminen jää hyväksytyn valvontasuunnitelman mukaisesti rakennuttajan valvottavaksi;

4. päättää luvasta rakennustyön tai toimenpiteen suorittamiseksi hyväksyttävää vakuutta vastaan ennen kuin päätös on saanut lainvoiman;

5. päättää rakennusluvan voimassaoloajan pidentämisestä;

6. keskeyttää säännösten ja määräysten vastaisen rakennustyön;

7. määrää tarkastus- ja valvontamaksun taksan mukaisesti;

8. suorittaa maankäyttö- ja rakennuslain tarkoittamat katselmukset ja tarkastukset;

9. päättää maankäyttö- ja rakennusasetuksen mukaisista kokoontumistiloista;

10. huolehtii väestötietojärjestelmän mukaisista tehtävistä rakennusrekisterin osalta.

 

Lupalautakunnan puheenjohtaja on ottanut yhteyttä Ulvilan kaupunkiin Maankäyttö- ja rakennuslain (myöhemmin MRL) 21 § mukaisen viranomaisen toimivallan siirtämiseksi takaisin lupalautakunnalle.

 

 

Esittelijä Vs. rakennustarkastaja Särkipaju Harri

 

Päätösehdotus Lupalautakunta päättää olla siirtämättä takaisin rakennustarkastajalle siirtämäänsä toimivaltaa, koska Ulvilan kaupunginvaltuuston 14.6.2021 hyväksymässä ja 1.8.2021 voimaan tulleessa hallintosäännössä rakennustarkastajan tehtäviksi on lueteltu sille lupalautakunnalta lautakunnan päätöksellä siirretyt tehtävät. Lupalautakunta ei ole toimivaltainen muuttamaan valtuuston tekemää päätöstä.

 

Päätös Hyväksyttiin.