Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ulvilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 05.02.2024/Pykälä 34


1 Päiväkodin sijoittuminen kaavio 12102023

 

Friitalan uuden päiväkodin sijoittuminen Friitalan alueelle

 

Sivistyslautakunta 30.01.2024 § 3 

 

 

 

Valmistelija Varhaiskasvatuspäällikkö Arja Kevätsalo

 

 

Varhaiskasvatuksen palveluverkkoselvityksessä hyväksytyn (sivla 14.11.2023 § 115, kaupunginhallitus 27.11.2023 § 322, valtuusto 15.12.2023 § 70) Friitalan uuden päiväkodin sijoittumisesta on valmistunut arkkitehdin ja työryhmän ehdotus. 

 

Kahdeksan ryhmäisen päiväkodin 1900 m² sijoittumista ehdotetaan Friitalan koulun välittömään läheisyyteen, synergiaetuuden koulun kanssa saavuttamiseksi. Synergiaa syntyy erityisesti yhteisestä keittiöstä, keittiö- ja puhtauspalveluhenkilökunnan sosiaalitiloista. Pedagogista yhteistyötä ja synergiaa pystytään saamaan aikaan ns. Pienten lasten koulu-mallilla, jossa esiopetus ja alkuopetus tekevät työtä yhdessä, sekä tilojen ja henkilökunnan yhteiskäytöllä. 

 

Alueella on paljon infraan liittyvää muutostarvetta, jotka työryhmän mukaan saadaan ratkaistua, mutta aiheuttavat kustannuksia. ELY-keskus on myös antanut puoltavan lausunnon päiväkodin rakentamiseen liittyviin tiejärjestelyihin. Kyseessä olevat järjestelyt on suunniteltu siten, että ne tukeva valmiiksi kaavoituksessa olevia tulevaisuuden suunnitelmia. 

 

Alustava kustannusarvio infran osalta on sekä päiväkodin osalta Infran siirtäminen 1,5 M, päiväkodin rakentaminen 7,5 M.

 

Kaupunkisuunnittelun johtaja Juha Virola on antanut asiasta oman lausuntonsa, joka on oheismateriaalina.

 

Talonrakennusinsinööri Harri Särkipaju esittelee kokouksessa kartalta päiväkodin sijoittelun. 

 

 

Esittelijä Sivistys- ja hyvinvointijohtaja Vepsä Kimmo

 

Päätösehdotus Sivistyslautakunta:
1. hyväksyy uuden Friitalan päiväkodin sijoittumisen ehdotettuun tilaan
2. antaa luvan hankkeen etenemisestä päiväkodin ja ympäristön tilasuunnitteluun
3. esittää edelleen kaupunginhallitukselle päiväkodin sijoittumisen hyväksymistä.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin.

Talonrakennusinsinööri Harri Särkipaju poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 19.33.

 

 

Kaupunginhallitus 05.02.2024 § 34  

40/10.03.01.00/2024  

 

 

Valmistelija Hallintopäällikkö Kirsi Sainio-Lehtimäki, puh. 044 7373 373

 

 

Friitalan uuden päiväkodin sijoittumisesta on valmistunut arkkitehdin ja työryhmän ehdotus, joka on liitteenä.

 

Kaupunkisuunnittelun johtaja Juha Virola on antanut asiasta oman lausuntonsa, joka on oheismateriaalina.

 

Sivistyslautakunta on kokouksessaan 30.01.2024 § 3 päättänyt

 

1. hyväksyä uuden Friitalan päiväkodin sijoittumisen ehdotettuun tilaan

2. antaa luvan hankkeen etenemisestä päiväkodin ja ympäristön tilasuunnitteluun

3. esittää edelleen kaupunginhallitukselle päiväkodin sijoittumisen hyväksymistä.

 

Päiväkodin sijoittumisesta päättämisen jälkeen suunnittelua voidaan jatkaa tarkemmalla tarveselvityksellä sisältäen tilaohjelman. Tarveselvityksen ja tilaohjelman jälkeen tulee päättää päiväkodin toteuttamisvaihtoehdoista ja kilpailutuksesta.

 

Sivistys- ja hyvinvointijohtaja Kimmo Vepsä, talonrakennusinsinööri Harri Särkipaju ja kaupunkisuunnittelun johtaja Juha Virola esittelevät kokouksessa esittelijän ohella Friitalan uuden päiväkodin sijoittumista Friitalan alueelle.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Löfbacka Mikko

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää hyväksyä uuden Friitalan päiväkodin sijoittumisen ehdotettuun tilaan.

 

Käsittely Sivistys- ja hyvinvointijohtaja Kimmo Vepsä, talonrakennusinsinööri Harri Särkipaju ja kaupunkisuunnittelun johtaja Juha Virola saapuivat kokoukseen tämän asian käsittelyn alkaessa kello 18.36. Harri Särkipaju ja Juha Virola poistuivat kokouksesta asian käsittelyn lopussa kello 19.18. Kimmo Vepsä poistui kokouksesta asian käsitelyn jälkeen kello 19.28.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.