Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ulvilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 11.01.2024/Pykälä 1


 

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

Tarkastuslautakunta 11.01.2024 § 1  

    

  

Tarkastuslautakunnan kokousmenettelyssä noudatetaan hallintosäännön määräyksiä. Kutsun antaa puheenjohtaja ja siinä on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Tarkastuslautakunnan kokous on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on saapuvilla. Asiasta päätetään puheenjohtajan selostuksen pohjalta.

 

Hallintosäännön mukaan lautakunnan kokouksissa tilintarkastajalla on läsnäolo- ja puheoikeus.

 

Kaupunginhallitus ei voi määrätä edustajaansa lautakunnan kokouksiin.

 

Ehdotus:       Kokous todetaan laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.

 

Päätös:       Kokous todettiin laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.