Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ulvilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 22.01.2024/Pykälä 26



 

Ulvilan kaupungin henkilöstö- ja koulutussuunnitelma vuodelle 2024

 

Yhteistyötoimikunta 15.01.2024 § 3 

 

 

 

Valmistelija Henkilöstösuunnittelija Aaltonen Noora, puh. 040 711 0540

 

 

Lakiin työnantajan ja henkilöstön välisestä yhteistoiminnasta kunnassa 4 a §:n mukaan on laadittava yhteistoimintamenettelyssä vuosittain henkilöstö- ja koulutussuunnitelma. Henkilöstö- ja koulutussuunnitelmasta tulee käydä ilmi kunnan koko huomioon ottaen ainakin:

 

1)            toteutuneiden määräaikaisten työ- ja virkasuhteiden määrä sekä arvio näiden kehittymisestä;

2)            periaatteet erilaisten työsuhdemuotojen käytöstä;

3)            yleiset periaatteet, joilla pyritään ylläpitämään työkyvyttömyysuhan alaisten ja ikääntyneiden työntekijöiden työkykyä sekä työttömyysuhan alaisten työntekijöiden työmarkkinakelpoisuutta;

4)            arvio koko henkilöstön ammatillisesta osaamisesta sekä ammatillisen osaamisen vaatimuksissa tapahtuvista muutoksista ja näiden syistä sekä tähän arvioon perustuva vuosittainen suunnitelma henkilöstöryhmittäin tai muutoin tarkoituksenmukaisella tavalla ryhmiteltynä;

5)            1–4 kohdassa tarkoitettujen arvioiden, periaatteiden ja suunnitelmien toteuttaminen ja niitä koskevat seurantamenettelyt.

 

Henkilöstö- ja koulutussuunnitelmaan tulee lisäksi sisällyttää periaatteet, joiden mukaan työnantaja hankkii henkilöstölleen työsopimuslain 7 luvun 13 §:n ja kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 37 b §:n mukaista työllistymistä edistävää valmennusta ja koulutusta.

 

Henkilöstö- ja koulutussuunnitelmassa tulee kiinnittää huomiota:

 

1) osatyökykyisten työllistämisen periaatteisiin;

2) joustaviin työaikajärjestelyihin.

 

Henkilöstö- ja koulutussuunnitelmaa käsiteltäessä työnantajan on pyydettäessä selvitettävä, miten jatkossa on tarkoitus ylläpitää pidempään osaamisen kehittämisestä vaille jääneiden työntekijöiden ammatillista osaamista.

 

Ulvilan kaupungissa tämän velvoitteen täyttymiseksi on laadittu yksi asiakirja, eli Ulvilan kaupungin henkilöstö- ja koulutussuunnitelma. Henkilöstö- ja koulutussuunnitelman tarkoituksena on konkretisoida, miten Ulvilan kaupunki huolehtii määrällisesti ja laadullisesti palvelutarvetta vastaavasta henkilöstöstä ja miten henkilöstön osaamisen kehittäminen ja ylläpito toteutetaan. Osaamista kehittämällä pyritään varmistamaan laadukkaat palvelut, kaupungin kilpailukyky ja jatkuva uudistuminen. Henkilöstösuunnittelu kytkeytyy talousarvion valmisteluun ja käyttösuunnitelmiin.

 

Ulvilan kaupungin henkilöstö- ja koulutussuunnitelma vuodelle 2024 on liitteenä.

 

 

Esittelijä Hallintopäällikkö Sainio-Lehtimäki Kirsi

 

Päätösehdotus Yhteistyötoimikunta päättää omalta osaltaan hyväksyä liitteenä olevan Ulvilan kaupungin henkilöstö- ja koulutussuunnitelman vuodelle 2024 ja lähettää sen hyväksyttäväksi kaupunginhallitukselle.

 

Päätös Yhteistyötoimikunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Kaupunginhallitus 22.01.2024 § 26  

451/01.03.00/2023  

 

 

Valmistelija Hallintopäällikkö Kirsi Sainio-Lehtimäki, puh. 044 7373 373

 

 

Yhteistyötoimikunta on kokouksessaan 15.01.2024 § 3 päättänyt yksimielisesti omalta osaltaan hyväksyä liitteenä olevan Ulvilan kaupungin henkilöstö- ja koulutussuunnitelman vuodelle 2024 ja lähettää sen hyväksyttäväksi kaupunginhallitukselle.

 

Ulvilan kaupungin hallintosäännön §:n 22 mukaan kaupunginhallitus päättää henkilöstöä koskevista merkittävistä suositussopimuksista ja toimintaohjeista.

 

Ulvilan kaupungin henkilöstö- ja koulutussuunnitelma vuodelle 2024 on liitteenä.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Löfbacka Mikko

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan Ulvilan kaupungin henkilöstö- ja koulutussuunnitelman vuodelle 2024.

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.