Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ulvilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 08.01.2024/Pykälä 3


 

Valtuuston kokouksen 15.12.2023 päätösten täytäntöönpano

 

Kaupunginhallitus 08.01.2024 § 3  

    

 

 

Valmistelija Hallintopäällikkö Kirsi Sainio-Lehtimäki, puh. 044 7373 373

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Löfbacka Mikko

 

Kaupunginhallitus toteaa, että valtuuston 15.12.2023 pidetyn kokouksen päätökset ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä ja päättää panna ne täytäntöön seuraavin toimenpitein:

 

Asia

Toimenpide

 

62

Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Ei toimenpiteitä

 

63

Pöytäkirjantarkastajien valinta

Ei toimenpiteitä

 

64

Vaalikelpoisuuden menettäminen Ulvilan kaupungin luottamustehtäviin / Noora Ylimys / uusi valtuutettu ja uusien jäsenten täydennysvaali toimielimiin hänen tilalleen

Päätös tiedoksi asianosaisille, ao. toimielimille ja keskusvaalilautakunnalle sekä Sarastia Oy:lle. Luottamushenkilötietojen päivitys yleiseen tietoverkkoon ja asianhallintajärjestelmän luottamushenkilörekisteriin.

 

65

Neljännesvuosiraportointi Q3/2023

Päätös tiedoksi toimialoille ja lautakunnille sekä yleiseen tietoverkkoon

 

66

Talousraportointi Valtiokonttorille / neljännesvuosiraportointi

Raportointitiedot Valtionkonttorille

 

67

Avaavan taseen muutokset 2023

Päätös tiedoksi keskushallinnon toimialalle jatkotoimenpiteitä varten

 

68

Talousarviomuutokset 2023

Päätös tiedoksi toimialoille ja lautakunnille sekä tilintarkastajalle

 

 

69

Ulvilan kaupungin hyvinvointikertomuksen vuosiraportti 2022

Päätös tiedoksi sivistyksen toimialalle jatkotoimenpiteitä varten.

 

70

Varhaiskasvatuksen palveluverkkosuunnitelman hyväksyminen

Päätös tiedoksi sivistyksen toimialalle jatkotoimenpiteitä varten.

 

 

71

Talousarvio 2024 ja taloussuunnitelma 2024-2026

Talousarvio- ja suunnitelma-asiakirja tallennetaan Ulvilan kaupungin verkkosivuille ja sisäiseen tietoverkkoon sekä lähetetään tiedoksi työntekijöille.

 

72

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotouttamisen edistämisestä

Päätös tiedoksi Satakunnan ELY-keskukselle ja sopimus allekirjoitettavaksi

 

73

Ulvilan kaupungin kotouttamisohjelma 2024-2027

Päätös tiedoksi sivistyksen toimialalle jatkotoimenpiteitä varten.

 

74

Ulvilan kaupungin henkilöstöohjelma vuoteen 2030

Päätös tiedoksi toimielimille ja toimialoille. Henkilöstöohjelma-asiakirja tallennetaan  Ulvilan kaupungin yleiseen tietoverkkoon ja sisäiseen tietoverkkoon sekä lähetetään työntekijöille.

 

75

Vastaus Mika Kallioisen ym. valtuustoaloitteeseen Toivolantien kaavoittamisesta ja sen jälkeen hulevesiviemäröinnin ja kadun rakentamisesta

Päätös tiedoksi aloitteen tekijöille ja valmistelijoille.

 

76

Vastaus Tero Järvelän ja Juha Hartilan valtuustoaloitteeseen Joutsijoen kunnostamisesta

Päätös tiedoksi aloitteen tekijöille ja valmistelijoille.

 

 

77

Valtuustoaloitteet

Minna Koivusen ym. valtuustoaloite Ulvilan kouluihin järjestyssääntömuutos: oppituntien ajaksi kännykät ”kännykkäparkkiin”.

Aloite lähetetään sivistyksen toimialan valmisteltavaksi.

 

 

 

Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.