RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 08.01.2024/Pykälä 12
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Vammaisneuvoston asettaminen toimikaudeksi 2024-2025
Kaupunginhallitus 06.11.2023 § 291
Valmistelija Hallintopäällikkö Kirsi Sainio-Lehtimäki, puh. 044 7373 373
Kuntalain 28 §:n mukaan vammaisten henkilöiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava vammaisneuvosto. Vammaisneuvosto voi olla useamman kunnan yhteinen. Vammaisilla henkilöillä sekä heidän omaisillaan ja järjestöillään tulee olla vammaisneuvostossa riittävä edustus.
Kunnanhallituksen on huolehdittava vammaisneuvoston toimintaedellytyksistä. Vammaisneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä vammaisten henkilöiden hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka heidän tarvitsemiensa palvelujen kannalta.
Nyt hyvinvointikoordinaattorin aloitettua tehtävässään on perusteltua, että hyvinvointikoordinaattori toimii kaupungin edustajana aikaisemman Porin perusturvan edustajan sijaan.
Kaupunginhallitus on nimennyt vammaisneuvostoon yhden edustajan ja hänelle varaedustajan.
Järjestöjen ehdotukset on pyydetty toimittamaan 31.10.2023 mennessä kaupunginvirastoon osoitteeseen kirjaamo@ulvila.fi.
Kaupunginvirastolle on saapunut määräaikaan mennessä seuraavat ehdotukset vammaisneuvoston edustajiksi ja varaedustajiksi toimikaudeksi 2024–2025:
Yhdistys | Esitetty edustaja | varaedustaja |
|
Suomen Kuurosokeat ry | Saini Lepistö | - |
|
Satakunnan Neuroyhdistys ry | Virpi Äijö | Mervi Talvitie |
|
Ulvilan Seudun Invalidit ry | Ari Lehtinen | Eila Tuulinen |
|
Satakunnan Näkövammaiset ry | Jarmo Heinäluoto | Matti Toivola |
|
Polioinvalidit ry Satakunnan osasto | Sirpa Haapala | Riitta Hakala |
|
|
|
|
|
Ehdotukset ovat oheismateriaalina.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Löfbacka Mikko
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää asettaa toimikaudeksi 1.1.2024-31.12.2025 vammaisneuvoston seuraavasti:
jäsen varajäsen
Saini Lepistö -
Virpi Äijö Mervi Talvitie
Ari Lehtinen Eila Tuulinen
Jarmo Heinäluoto Matti Toivola
Sirpa Haapala Riitta Hakala
Lisäksi kaupunginhallitus päättää nimetä vammaisneuvostoon
- Ulvilan kaupungin edustajaksi hyvinvointikoordinaattori Sirkku Heilä-Aaltosen ja hänelle henkilökohtaiseksi varaedustajaksi liikunta- ja nuorisopalveluiden päällikkö Markku Nevalan; ja
- toimikaudekseen kaupunginhallituksen edustajan ja hänelle henkilökohtaisen varaedustajan.
Vammaisneuvosto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan sekä sihteerin.
Päätös Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti asettaa toimikaudeksi 1.1.2024-31.12.2025 vammaisneuvoston seuraavasti:
jäsen varajäsen
Saini Lepistö -
Virpi Äijö Mervi Talvitie
Ari Lehtinen Eila Tuulinen
Jarmo Heinäluoto Matti Toivola
Sirpa Haapala Riitta Hakala
Lisäksi kaupunginhallitus päätti yksimielisesti nimetä vammaisneuvostoon
- Ulvilan kaupungin edustajaksi hyvinvointikoordinaattori Sirkku Heilä-Aaltonen ja hänelle henkilökohtaiseksi varaedustajaksi liikunta- ja nuorisopalveluiden päällikkö Markku Nevala; ja
- toimikaudekseen kaupunginhallituksen edustajaksi Johanna Mattila ja hänelle henkilökohtaiseksi varaedustajaksi Mikko Korpi.
Vammaisneuvosto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan sekä sihteerin.
Kaupunginhallitus 08.01.2024 § 12
336/00.00.01/2023
Valmistelija Hallintopäällikkö Kirsi Sainio-Lehtimäki, puh. 044 7373 373
Kaupunginhallitus on kokouksessaan 06.11.2023 § 291 päättänyt yksimielisesti asettaa toimikaudeksi 1.1.2024-31.12.2025 vammaisneuvoston.
Ennen päätöksentekoa järjestöjen ehdotukset on pyydetty toimittamaan 31.10.2023 mennessä kaupunginvirastoon osoitteeseen kirjaamo@ulvila.fi.
Porin Seudun Reumayhdistys on 27.10.2023, eli määräaikana, ehdottanut jäseneksi Päivi Brückneria. Ehdotus on oheismateriaalina. Ehdotus ei ollut kaupunginhallituksen käsittelyssä 6.11.2023, koska se oli ohjautunut kirjaamon sähköpostin roskapostiin, josta se huomattiin vasta 11.12.2023.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Löfbacka Mikko
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää täydentää toimikaudeksi 1.1.2024-31.12.2025 asettamaansa vammaisneuvostoa seuraavasti:
jäsen varajäsen
Päivi Brückner -
Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |