Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ulvilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 07.12.2023/Pykälä 70


 

TOIMIELINTEN PÄÄTÖSTEN SEURANTA

 

Tarkastuslautakunta 07.12.2023 § 70  

407/00.03.00/2021  

 

Arviointityönsä suorittamiseksi tarkastuslautakunta seuraa toimielinten ja viranhaltijoiden toimintaa. Tarkastuslautakunta on sopinut seuraavasta työnjaosta eri hallinnonalojen toiminnan seuraamisessa.

Toimielin                      Tarkastuslautakunnan jäsen

Kaupunginhallitus  Kaikki

Sivistyslautakunta Tuija Itkonen ja Vesa-Pekka Raune

Tekninen lautakunta   Antti Roine ja Mikael Albrecht

Lupalautakunta Merja Pihlajasaari-Mäntynen ja Hannele Pohjavirta

 

Tarkastuslautakunta on kokouksessaan 23.9.2021 päättänyt että jäsenille toimitetaan kaikkien toimielinten pöytäkirjat liitteineen tiedoksi.                

 

Ehdotus Seurannan perusteella käydään keskustelu siitä, ovatko toimielinten tekemät päätökset kaupunginvaltuuston asettamien tavoitteiden mukaisia ja että onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla.

 

Päätös Tarkastuslautakunta keskusteli toimielinten tekemistä päätöksistä.