Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ulvilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallituksen konsernijaosto
Pöytäkirja 04.12.2023/Pykälä 26


 

Jatkuvan tililimiitin myöntäminen Kiinteistö Oy Ulvilan Vuokrakodeille

 

Kaupunginhallituksen konsernijaosto 04.12.2023 § 26  

424/02.05.03/2023  

 

 

Valmistelija Talousjohtaja Nora Koskinen, puh. 0400 134 863

 

 

Kaupunginhallitus on useana perättäisenä vuotena myöntänyt määräaikaisen tilapäislainan Kiinteistö Oy Ulvilan Vuokrakodeille. Edellisen kerran asiasta on päätetty kaupunginhallituksen kokouksessa 23.2.2023 § 26, jolloin tilapäislainaa myönnettiin 500 000 euroa ajalle 26.2.2023-25.2.2024. Lainatarve aiheutuu yhtiön heikosta maksuvalmiudesta, yhtiön kassavarat eivät riitä kattamaan yhtiön hoito- ja pääomamenoja.

 

Talouden sopeuttamisohjelman aloittamisesta huolimatta yhtiön maksuvalmiustasoa ei ole vielä saatu paremmaksi. Yhtiö ei pysty lyhentämään 25.2.2024 erääntyvää tilapäislainaa lainan ehtojen mukaisesti.

 

Kaupungilla on käytössä konsernitili, joka mahdollistaa limiitin myöntämisen konsernitiliin liitetylle tytäryhteisölle konsernin kassavarojen puitteissa. Limiitti näkyy nostovarana tilin saldossa ja on käytettävissä heti, kun se on lisätty kassanhallintajärjestelmään. Myönnetylle limiitille määritellään järjestelmässä sovittu korko ja mahdollinen limiittiprovisio.

 

Kiinteistö Oy Ulvilan Vuokrakotien tililimiitin tarve näyttäytyy jatkuvana. Yhtiölle on tarpeen myöntää jatkuva 1 000 000 euron tililimiitti alkaen 25.2.2024.

 

Kuntalain 129 §:n mukaan kunnan myöntämä laina, takaus tai muu vakuus ei saa vaarantaa kunnan kykyä vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä. Kunta ei saa myöntää lainaa, takausta tai muuta vakuutta, jos siihen sisältyy merkittävä taloudellinen riski. Kunnan edut tulee turvata riittävän kattavilla vakuuksilla tai vastavakuuksilla.

 

Päätöksen tililimiitin myöntämisestä kuntakonserniin kuuluvalle yhteisölle tekee valtuusto. Ennen asian viemistä päätöksentekoon tulee selvittää tilintarkastusyhteisön kanta vakuuksien tai vastavakuuksien käytöstä konsernin sisäisessä rahoituksessa.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Löfbacka Mikko

 

Päätösehdotus Kaupunginhallituksen konsernijaosto päättää käydä ohjauskeskustelun jatkuvan tililimiitin myöntämisen valmistelusta.

 

Käsittely Kaupunginhallituksen konsernijaosto kävi ohjauskeskustelun jatkuvan tililimiitin myöntämisen valmistelusta.

 

 Anne Holmlund saapui kokoukseen asian käsittelyn aikana klo 15.25.

 

 Käsittelyn aikana kaupunginjohtaja teki seuraavan muutetun päätösehdotuksen:

 

 Kaupunginhallituksen konsernijaosto päättää antaa myönteisen ennakkokantansa jatkuvan tililimiitin myöntämiselle, mikäli tilintarkastusyhteisön kanta sen mahdollistaa.

 

 

 

Päätös Kaupunginhallituksen konsernijaosto päätti muutetun päätösehdotuksen mukaisesti yksimielisesti antaa myönteisen ennakkokantansa jatkuvan tililimiitin myöntämiselle, mikäli tilintarkastusyhteisön kanta sen mahdollistaa.