Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ulvilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 28.11.2023/Pykälä 27


 

Vuoden 2024 presidentinvaalin toimittamiseen liittyvät valmistelut

 

Keskusvaalilautakunta 28.11.2023 § 27  

231/00.00.00/2023  

 

 

Valmistelija Hallintopäällikkö Kirsi Sainio-Lehtimäki, puh. 044 7373 373

 

 

Oikeusministeriö on antanut vaalilain (714/1998) 10 §:n nojalla

asianomaisille vaaliviranomaisille vaaliohjeet 28.1.2024 toimitettavaa

presidentinvaalia varten. Vaaliohje numero 1 koskee kunnan

keskusvaalilautakunnan tehtäviä ja sen liitteenä on mm.

eduskuntavaalien toimittamisessa noudatettavat määräajat.

Oikeusministeriön vaaliohjeet numero 1 jaetaan kokouksessa keskusvaalilautakunnan jäsenille.

 

Keskusvaalilautakunnan on huolehdittava seuraavista vaalien

toimeenpanoon liittyvistä toimenpiteistä vuoden 2024

presidentinvaalissa:

- Äänestysjärjestelyistä tiedottaminen

- Kunnan muiden vaaliviranomaisten kouluttaminen

- Vaalimateriaalin käsittely/toimittaminen

- Vaalitietojärjestelmän käyttöönotto

- Vaalipäivän äänestyksen valmistelut

- Yleisen ennakkoäänestyksen valmistelut, ml. vaalitoimitsijoiden

rekrytointi ja määrääminen

- Laitosäänestyksen valmistelut

- Kotiäänestyksen valmistelut, ml. vaalitoimitsijoiden rekrytointi ja

määrääminen

 

Ulvilan kaupungissa keskusvaalilautakunnalla on käytössään

keskusvaalilautakunnalle määrättyjen tehtävien suorittamiseen

keskusvaalilautakunnan sihteerin lisäksi kaksi vaalityöntekijää.

 

Kunnan muiden vaaliviranomaisten kouluttaminen

 

Keskusvaalilautakunnan on huolehdittava siitä, että vaalilautakuntien

jäsenet ja varajäsenet, vaalitoimikunnan jäsenet ja varajäsenet sekä

kunnan yleisen ennakkoäänestyspaikan ja kotiäänestyksen

vaalitoimitsijat ovat tietoisia tehtävistään ja vastuistaan.

Koulutuksissa käytetään oikeusministeriön julkaisemia oppaita ja

videomateriaalia. Oikeusministeriö järjestää vaaliviranomaisille

tietoverkon kautta vaaliklinikoita oman aikataulunsa mukaisesti.

 

Oikeusministeriön vaaliklinikoita järjestetään seuraavasti:

• Torstai 16.11.2023 suomeksi klo 9.30–11

• Torstai 16.11.2023 ruotsiksi klo 13–14.30

• Keskiviikko 10.1.2024 kaksikielinen klinikka klo 13–14.30

• Torstai 25.1.2024 ruotsiksi klo 9.30–11

• Torstai 25.1.2024 suomeksi klo 13–14.30

 

Vaalimateriaalin käsittely/toimittaminen

 

Vaaliasiakirjat ja -materiaali, kirjoitusvälineet ja kalusteet.

Keskusvaalilautakunnan on huolehdittava, että vaalilautakunnilla,

vaalitoimikunnalla ja yleisten ennakkoäänestyspaikkojen ja

kotiäänestyksen vaalitoimitsijoilla on käytössään kaikki tarvittavat

vaaliasiakirjat, vaalileimasimet, äänestyskopit, vaaliuurnat sekä muut

vaalitarvikkeet ja kalusteet.

 

Vaalitietojärjestelmän käyttöönotto

 

Oikeusministeriö on lähettänyt keskusvaalilautakunnalle

vaalitietojärjestelmän käyttämiseksi tarvittavat VAT-ohjeet.

Keskusvaalilautakunta käyttää vaalitietojärjestelmän

pohjatietojärjestelmää. Ennakkoäänestyksessä käytetään

äänioikeusrekisteriä, johon ennakkoäänestykset kirjataan.

Keskusvaalilautakunta käyttää vaalitietojärjestelmän

tuloslaskentajärjestelmää äänestysten tulosten käsittelyyn.

 

Vaalipäivän 28.1.2024 ja mahdollisen toisen vaalin vaalipäivän (toinen kierros) 11.2.2024 äänestyksen valmistelut

 

Keskusvaalilautakunnan on huolehdittava siitä, että vaalipäivän

äänestystä varten kullakin äänestysalueella on kunnan tähän

tarkoitukseen käytettäväksi antama asianmukainen ja esteetön ja

terveysturvallinen äänestystila (äänestyspaikka) sekä tarvittava

kalusto. Vaalimateriaali jaetaan vaalilautakunnille sovittavan

aikataulun ja toimintaperiaatteiden mukaisesti. Vaalipäivän

asiakirjojen toimittaminen keskusvaalilautakunnalle ohjeistetaan

vaalilautakunnille 24.1.2024 kello 17.00 pidettävässä koulutuksessa

ja yhteydenpidossa vaalilautakuntiin.

 

Yleisen ennakkoäänestyksen valmistelut

 

Keskusvaalilautakunnan on huolehdittava siitä, että

kunnanhallituksen päätöksellä yleiseksi ennakkoäänestyspaikaksi

määrätyssä paikassa on ennakkoäänestystä varten asianmukainen

ja esteetön ennakkoäänestystila ja tarvittava kalusto. Yleiset

ennakkoäänestyspaikat Ulvilassa ovat pääkirjasto ja Kullaan kirjasto,

joissa mahdollistetaan terveysturvallinen äänestäminen.

Ennakkoäänestyksen kenraaliharjoitus on 9.1.2024 ja laskennan

kenraaliharjoitus 11.1.2024. Vaalitietojärjestelmän tuotantokäyttö

aloitetaan maanantaina 23.10.2023, jolloin pohjatietojärjestelmä

avautuu kuntien käyttöön. Vaalitoimitsijoiden rekrytointi ja

määrääminen käsitellään erillisenä asiana.

 

Laitosäänestyksen valmistelut

 

Ennakkoäänestyksen järjestämisestä laitoksissa huolehtii kunnanhallituksen hyvissä ajoin ennen vaaleja asettama

vaalitoimikunta. Keskusvaalilautakunnan on huolehdittava, että

vaalitoimikunnalla on käytössään kaikki sen tarvitsemat asiakirjat,

välineet ja kalusteet sekä muut materiaalit. Keskusvaalilautakunnan

on koulutettava vaalitoimikunnan jäsenet tehtäviinsä sekä

neuvottava ja opastettava heitä ongelmatilanteissa. Koulutus on

sovittu pidettävän 10.1.2024 kello 17.00.

 

Kotiäänestyksen valmistelut

 

Keskusvaalilautakunnan tulee hyvissä ajoin ennen

ennakkoäänestysjakson alkamista lähettää kotiäänestyslomake niille

äänioikeutetuille, jotka edellisissä vaaleissa ovat äänestäneet

kotiäänestyksessä. Henkilön, joka haluaa äänestää ennakolta

kotonaan, on ilmoitettava siitä kotikuntansa keskusvaalilautakunnalle

viimeistään 16.1.2024 ennen kello 16.00 ja mahdollisen toisen vaalin osalta 30.1.2024 ennen kello 16.00.

 

Keskusvaalilautakunnan on huolehdittava, että kotiäänestyksen vaalitoimitsijoilla on käytössään kaikki tarvittavat asiakirjat ja tarvikkeet sekä muut materiaalit. Keskusvaalilautakunnan on koulutettava kotiäänestyksen vaalitoimitsijat tehtäviinsä sekä neuvottava ja opastettava heitä ongelmatilanteissa. Kotiäänestyksen vaalitoimitsijoiden rekrytointi ja määrääminen käsitellään erillisenä asiana

 

Vaaliasiakirjojen käsittely ja arkistointi

 

Keskusvaalilautakunta arkistoi vaaliasiakirjat arkisto- ja

tietosuojalainsäädännön, arkistonmuodostussuunnitelman ja

oikeusministeriön päätöksen mukaisesti.

 

 

Esittelijä Keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Härmä Raimo

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta päättää merkitä vuoden 2024 presidentinvaalin toimittamiseen liittyvät valmistelut tiedoksi.

 

Päätös Keskusvaalilautakunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.