RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Valtuusto
Pöytäkirja 18.09.2023/Pykälä 50
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
8 | Vasemmistoliiton valtuustoryhmän valtuustoaloite terveyskeskuksen ja vuodeosaston säilyttämisestä Ulvilassa | |
9 | Noora Ylimyksen ym. valtuustoaloite Ulvilan kaupungin viestinnän kehittämisestä |
Valtuustoaloitteet
Valtuusto 18.09.2023 § 50
Ulvilan kaupungin hallintosäännön 135 §:n mukaan kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen on valtuustoryhmällä ja valtuutetulla oikeus tehdä kirjallisia aloitteita kaupungin toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa. Aloite annetaan puheenjohtajalle. Aloitetta ei oteta heti käsiteltäväksi, vaan se lähetetään kaupunginhallituksen valmisteltavaksi. Valtuusto voi erikseen päättää, että aloitteessa tarkoitetun asian valmistelusta käydään lähetekeskustelu.
Valtuustossa tehtiin seuraavat valtuustoaloitteet:
- | Vasemmistoliiton valtuustoryhmän valtuustoaloite terveyskeskuksen ja vuodeosaston säilyttämisestä Ulvilassa. |
- | Noora Ylimyksen ym. valtuustoaloite Ulvilan kaupungin viestinnän kehittämisestä. |
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |