Dynasty tietopalvelu
Ulvilan kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Esityslista 13.10.2026/Asianro 3


Kokousasian teksti

 

Ulvilan koulujen lukuvuoden 2026-2027 työsuunnitelmat

 

Sivistyslautakunta 13.10.2026    

198/12.00.01/2026  

 

 

Valmistelija Sivistys- ja hyvinvointijohtaja Kimmo Vepsä

 

Perusopetusasetuksen 9 §:n 1 momentin mukaan opetuksen järjestäjän tulee lukuvuosittain laatia opetussuunnitelmaan perustuva suunnitelma, jossa sovitaan opetuksen yleisestä järjestämisestä, opetustunneista ja opetuksen yhteydessä järjestettävästä muusta toiminnasta sekä työajoista, koulun ulkopuolella annettavasta opetuksesta sekä muista tarpeellisista opetuksen järjestämiseen liittyvistä asioista.

 

Koulujen tuntikehys määräytyy lukuvuonna 2026-2027 sivistyslautakunnan 26.3.2026 § 21 hyväksymän tuntikehyksen perusteella.

 

Koulujen työsuunnitelmien sisällöstä on tarkemmin sovittu kuntakohtaisessa opetussuunnitelmassa.

 

Sivistyslautakunta on asettanut arvioinnin painopisteet lukuvuodelle 2026-2027 (18.08.2026 § 78):

 

1. Liikunnallinen elämäntapa

 

2. Kulttuuripolun vakiinnuttaminen 

 

3. Tuen uudistuksen vakiinnuttaminen 

 

Ulvilan kaupungin hallintosäännön 33 §:n mukaan rehtori hyväksyy oman koulunsa osalta opetussuunnitelmaan perustuvan yksikön lukuvuosisuunnitelman ja tuo lukuvuosisuunnitelman julki sivistyslautakunnalle. Koulujen työsuunnitelmat esityslistan oheismateriaalina.

 

 

Esittelijä Sivistys- ja hyvinvointijohtaja Vepsä Kimmo

 

 

Päätösehdotus

Sivistyslautakunta merkitsee tiedoksi koulujen työsuunnitelmat lukuvuodelle 2026-2027.

 

Päätös