Dynasty tietopalvelu
Ulvilan kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 05.10.2026/Pykälä 230



Kokousasian teksti

 

Esitykset Satakunnan koulutuskuntayhtymän vuoden 2027 talousarvion kehykseen ja toiminnan kehittämiseksi

 

Kaupunginhallitus 05.10.2026 § 230  

226/00.01.02.03/2026  

 

 

Valmistelija Sivistys- ja hyvinvointijohtaja Kimmo Vepsä, puh. 0400 134 849, talous- ja hallintojohtaja Nora Koskinen, puh. 0400 134 863

 

Satakunnan koulutuskuntayhtymän perussopimuksen mukaan jäsenkunnille on varattava taloussuunnitelmaa valmisteltaessa tilaisuus esitysten tekemiseen kuntayhtymän toiminnan kehittämiseksi. Alustava taloussuunnitelma on toimitettava jäsenkunnille lokakuun loppuun mennessä ja hyväksytty taloussuunnitelma marraskuun loppuun mennessä.

 

Satakunnan koulutuskuntayhtymän yhtymähallitus on kokouksessaan 24.09.2026 § 47 hyväksynyt vuoden 2027 talousarvion kehyksen ja päättänyt pyytää jäsenkunnilta esityksiä toiminnan kehittämiseksi. Kokouksen pöytäkirjanote sekä vuoden 2027 talousarvion kehys on esityslistan oheismateriaalina.

 

Kehittämisesitykset taloussuunnitelmaan on pyydetty lähettämään 13.10.2026 mennessä sähköpostilla osoitteeseen sataedu@sataedu.fi.

 

Kuntayhtymän perussopimuksen mukaan kuntayhtymän on sopeutettava käyttötalous- ja tuloslaskelmaosan menot valtionrahoituksen ja kuntayhtymän omien tulojen tasolle.

 

Satakunnan koulutuskuntayhtymän vuoden 2027 talousarviokehys on tasapainossa eli kuntayhtymä arvioi seuraavan vuoden toteutuvan ns. nollatuloksena. Tilikauden 2025 ylijäämä oli 67 681,80 euroa.

 

Talousarvion kehykseen on koottu strategian keskeisten teemojen ympärille asiat, joihin talousarviovuonna tavoitellaan muutosta. Teemat ovat: Sataedun joukkue, Laadukas oppiminen ja ohjaus, Tulevaisuuden elinvoimaisuus sekä Resurssiviisaus.

 

Toimivalta Ulvilan kaupungin hallintosääntö § 22.

 

Lausunto

Satakunnassa tulee edelleen vahvistaa eri koulutusasteiden välistä yhteistyötä. Lukiokoulutuksen, ammatillisen koulutuksen, Satakunnan ammattikorkeakoulun ja Porin yliopistokeskuksen tulisi yhdessä kehittää koulutuspolkuja siten, että siirtymät toiselta asteelta korkea-asteelle ovat opiskelijan näkökulmasta nykyistä sujuvampia ja joustavampia. Yhteistyössä tulee kehittää mahdollisuuksia suorittaa opintoja yli oppilaitos- ja koulutusasterajojen sekä vahvistaa opiskelijoiden mahdollisuuksia jatkaa opintojaan Satakunnassa.

Erityistä huomiota tulee kiinnittää opiskelijoiden perustaitojen vahvistamiseen. Riittävä luku- ja kirjoitustaito, matemaattiset perustaidot, digitaaliset valmiudet sekä opiskelu- ja tiedonhankintataidot muodostavat perustan sekä ammatilliselle osaamiselle että jatko-opinnoissa menestymiselle. Perustaitojen vahvistamista ei tule nähdä vain yksittäisen koulutusasteen tehtävänä, vaan koulutuksen järjestäjien yhteisenä vastuuna.

Sataedun, alueen lukioiden, SAMKin ja Porin yliopistokeskuksen olisi perusteltua muodostaa yhteinen näkemys siitä, millaisia perustaitoja opiskelija tarvitsee siirtyessään koulutusasteelta toiselle, miten mahdolliset osaamisvajeet tunnistetaan riittävän varhain ja millä yhteisillä toimintamalleilla niitä vahvistetaan. Tavoitteena tulee olla, etteivät puutteet perustaidoissa muodostu esteeksi tutkinnon suorittamiselle, työllistymiselle tai jatko-opintoihin siirtymiselle.

Samalla yhteistyössä voidaan rakentaa nykyistä selkeämpiä jatko-opintopolkuja ammatillisesta koulutuksesta ammattikorkeakouluun ja edelleen yliopisto-opintoihin sekä lukiosta korkea-asteelle. Tämä vahvistaa opiskelijoiden mahdollisuuksia nähdä Satakunta alueena, jossa koulutuspolku voi jatkua perusopetuksesta aina korkeakoulututkintoon saakka.

Ulvilan kaupunki pitää tärkeänä, että koulutusasteiden välisen yhteistyön ja opiskelijoiden perustaitojen vahvistamisen kehittäminen näkyy Sataedun toiminnassa konkreettisina tavoitteina, toimenpiteinä ja seurattavina tuloksina.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Löfbacka Mikko

 

 

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus päättää

  • antaa Satakunnan koulutuskuntayhtymälle selostusosan mukaisen lausunnon toiminnan kehittämiseksi.
  • merkitä tiedoksi Satakunnan koulutuskuntayhtymän vuoden 2027 talousarviokehyksen ja todeta, että sillä ei ole muuta lausuttavaa esityksestä.

 

Päätös

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti

  • antaa Satakunnan koulutuskuntayhtymälle selostusosan mukaisen lausunnon toiminnan kehittämiseksi.
  • merkitä tiedoksi Satakunnan koulutuskuntayhtymän vuoden 2027 talousarviokehyksen ja todeta, että sillä ei ole muuta lausuttavaa esityksestä.