Dynasty tietopalvelu
Ulvilan kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 05.10.2026/Pykälä 226


Liitteet
Numero Otsikko
1 Liite 1Ulvilan kaupungin vesilaitoksen taksa 1.1.2027 alkaen
(pdf 168.21 kb)

Kokousasian teksti

 

Ulvilan vesilaitoksen taksa

 

Tekninen lautakunta 24.09.2026 § 63 

 

 

 

Valmistelija Vesihuoltoinsinööri Jukka Valtonen

 

 

Talousarvion 2027 laadintaohjeen mukaan " Talousarvioesitys tulee laatia siten, että kaikki kunnalliset maksut ja taksat tarkistetaan ja niitä korotetaan vähintään kustannustason nousun (3,8 %) verran.

Lautakunnat käsittelevät valtuuston päättämiä maksuja koskevat taksat erillisenä asiana ja laativat päätösesityksen valtuustolle vuoden 2027 taksojen osalta. Vesitaksoihin tehdään talousohjelman mukainen 14,0 %:n korotus."

 

 ”Vesihuoltolaki 18 §:

Maksujen yleiset perusteet

 

Vesihuollon ja huleveden viemäröinnin maksujen tulee olla sellaiset, että pitkällä aikavälillä voidaan kattaa vesihuoltolaitoksen uus- ja korjausinvestoinnit ja kustannukset. Talousohjelman 2026–2029 mukaan vesilaitoksen tulos oli vuonna 2025, 440 000 euroa alijäämäinen.

 

Tekninen toimiala esittää, että Ulvilan vesitaksoja korotetaan kokonaisvaltaisesti talousarvioesityksen mukaisesti 14 % alkaen 1.1.2027

 

-          Käyttöveden perusmaksut

o       Korotuksen vaikutus vuodelle on noin 40 000 €

-          Käyttöveden käyttömaksu

o       Korotuksen vaikutus vuodelle on noin 163 000 €

-          Jäteveden perusmaksut

o       Korotuksen vaikutus vuodelle on noin 23 000 €

-          Jäteveden käyttömaksu

o       Korotuksen vaikutus vuodelle on noin 203 000 €

-          Huleveden perusmaksu

o       Korotuksen vaikutus vuodelle on noin 29 000 €

 

Taksakorotukset antavat vesilaitokselle lisätuloa vuodelle 2027 noin 458 000 €

 

Liitteenä on vesilaitoksen taksakirja, johon edellä mainitut korotukset on kirjattu.

 

Veden valmistuksen ja jakelun suurimmat yksittäiset investoinnit tulevat olemaan vuosina 2027-2030 toteutettavat Ravanin vedenvalmistuslaitoksen saneeraus ja prosessitekniikan uusinta, sekä runkovesijohdon uusiminen välille Kaasmarkku – Leineperi. Näillä investoinneilla on merkittävä vaikutus tulevaisuudessa vesilaitoksen talouteen.

 

 

 

 

Toimivalta Hallintosääntö 38 §

 

 

Esittelijä Vs. tekninen johtaja Mäkinen Joni

 

 

Päätösehdotus

Lautakunta esittää, että kaupunginhallitus ja edelleen valtuusto hyväksyy vesilaitoksen taksakirjan päivityksen, jossa Ulvilan vesitaksoja korotetaan kokonaisvaltaisesti talousarvioesityksen mukaisesti 14 % alkaen 1.1.2027

 

Päätös

Hyväksyttiin

 

 

 

 

Kaupunginhallitus 05.10.2026 § 226  

208/02.09.00/2026  

 

 

Valmistelija Hallintopäällikkö Kirsi Sainio-Lehtimäki, puh. 044 7373 373

 

Tekninen lautakunta on kokouksessaan 24.09.2026 § 63 päättänyt esittää, että kaupunginhallitus ja edelleen valtuusto hyväksyy vesilaitoksen taksakirjan päivityksen, jossa Ulvilan vesitaksoja korotetaan kokonaisvaltaisesti talousarvioesityksen mukaisesti 14 % alkaen 1.1.2027.

 

Hyväksyttäväksi esitettävä Ulvilan kaupungin vesilaitoksen taksa, johon on tehty 14 %:n korotukset on liitteenä. Oheismateriaalina on Ulvilan kaupungin vesilaitoksen taksaehdotus, josta näkyy tehdyt muutokset.

 

Laillisuusperuste: Kuntalaki 14 § Valtuuston tehtävät.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Löfbacka Mikko

 

 

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuusto päättää

  • hyväksyä liitteenä olevan Ulvilan vesilaitoksen taksan.
  • että taksaa aletaan noudattaa 1.1.2027 alkaen.
  • että uuden taksan päätöksellä kumotaan valtuuston 24.2.2025 § 5 hyväksymä Ulvilan vesilaitoksen taksa.

 

Päätös

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti esittää valtuustolle, että valtuusto päättää

  • hyväksyä liitteenä olevan Ulvilan vesilaitoksen taksan.
  • että taksaa aletaan noudattaa 1.1.2027 alkaen.
  • että uuden taksan päätöksellä kumotaan valtuuston 24.2.2025 § 5 hyväksymä Ulvilan vesilaitoksen taksa.

Joni Mäkinen poistui kokouksesta tämän asian päätöksenteon jälkeen kello 17.33.