Dynasty tietopalvelu
Ulvilan kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 05.10.2026/Pykälä 234

Kokousasian teksti

Uuden varavaltuutetun määrääminen Suomen Sosialidemokraattiselle Puolueelle

Keskusvaalilautakunta 29.09.2026 § 5 

Valmistelija Hallintopäällikkö Kirsi Sainio-Lehtimäki, puh. 044 7373 373

Valtuusto on 14.9.2026 § 49 todennut edesmenneen Mikko Heinimäen varavaltuutetun luottamustoimen päättyneeksi ja todennut että, valtuuston puheenjohtaja pyytää keskusvaalilautakuntaa määräämään uuden varavaltuutetun.

Vaalilain 93.2 §:n mukaan, jos valtuuston toimikauden aikana varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi, kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja Kuntalain 17.2 §:n mukaisesti.

Kuntalain 17.1 §:n mukaan valtuutetuille valitaan varavaltuutettuja jokaisen kuntavaaleissa esiintyneen vaaliliiton, puolueen ja yhteislistan ensimmäisistä valitsematta jääneistä ehdokkaista sama määrä kuin valtuutettuja, kuitenkin vähintään kaksi.

Mikko Heinimäki on ollut Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen kuudes (6.) varavaltuutettu.

Suomen Sosialidemokraattisella Puolueella on kymmenen (10) valtuutettua, jonka johdosta varavaltuutettuja on kymmenen (10).

 Varavaltuutettujen täydentäminen tehdään siten, että uudeksi

varavaltuutetuksi määrätään henkilö, joka on seuraavana varalle valittujen äänimäärän mukaisessa järjestyksessä seuraavasti:

  • 6. varavaltuutetuksi nousee sijalla 7. ollut Samuel Halonen
  • 7. varavaltuutetuksi nousee 8. sijalla ollut Hannele Pohjavirta
  • 8. varavaltuutetuksi nousee 9. sijalla ollut Risto Salopää
  • 9. varavaltuutetuksi nousee 10. sijalla ollut Petri Rosengren
  • 10. varavaltuuteuksi nousee uusi määrättävä varavaltuutettu Petri Haapala

Vuoden 2025 kuntavaalien vaalitulos on oheismateriaalina.

Esittelijä Keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Markku Heino

Päätösehdotus

Keskusvaalilautakunta päättää

  • määrätä jäljellä olevaksi valtuustokaudeksi 2025–2029 vaalilain 93.2 §:n nojalla Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen uudeksi 10. (kymmenenneksi) varavaltuutetuksi Petri Haapala.
  • esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus merkitsee uuden varavaltuutetun määräämisen tiedoksi ja saattaa asian edelleen tiedoksi valtuustolle.

Päätös

Keskusvaalilautakunta päätti yksimielisesti

  • määrätä jäljellä olevaksi valtuustokaudeksi 2025–2029 vaalilain 93.2 §:n nojalla Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen uudeksi 10. (kymmenenneksi) varavaltuutetuksi Petri Haapala.
  • esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus merkitsee uuden varavaltuutetun määräämisen tiedoksi ja saattaa asian edelleen tiedoksi valtuustolle.

Kaupunginhallitus 05.10.2026 § 234  

152/00.00.01/2026  

Valmistelija Hallintopäällikkö Kirsi Sainio-Lehtimäki, puh. 044 7373 373

Keskusvaalilautakunta on kokouksessaan 29.09.2026 § 5 päättänyt yksimielisesti

  • määrätä jäljellä olevaksi valtuustokaudeksi 2025–2029 vaalilain 93.2 §:n nojalla Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen uudeksi 10. (kymmenenneksi) varavaltuutetuksi Petri Haapala.
  • esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus merkitsee uuden varavaltuutetun määräämisen tiedoksi ja saattaa asian edelleen tiedoksi valtuustolle.

Esittelijä Kaupunginjohtaja Löfbacka Mikko

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus päättää

  • merkitä tiedoksi keskusvaalilautakunnan päätöksen uuden varavaltuutetun määräämisestä.
  • esittää valtuustolle, että valtuusto merkitsee tiedoksi keskusvaalilautakunnan päätöksen uuden varavaltuutetun määräämisestä.

Päätös

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti