Dynasty tietopalvelu
Ulvilan kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 05.10.2026/Pykälä 233

Kokousasian teksti

Uuden varavaltuutetun määrääminen Suomen Keskustan ja Suomen Kristillisdemokraattien vaaliliitolle

Keskusvaalilautakunta 29.09.2026 § 4 

Valmistelija Hallintopäällikkö Kirsi Sainio-Lehtimäki, puh. 044 7373 373

Valtuusto on kokouksessaan 14.9.2026 § 48 päättänyt myöntää kuntalain 70.3 §:n perusteella Kerttu Koskelalle hänen omasta pyynnöstään eron varavaltuutetun luottamustoimesta vaalikelpoisuuden menetyksen johdosta 24.8.2026 alkaen ja todennut, että valtuuston puheenjohtaja pyytää keskusvaalilautakuntaa määräämään uuden varavaltuutetun.

Vaalilain 93.2 §:n mukaan, jos valtuuston toimikauden aikana varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi, kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja Kuntalain 17.2 §:n mukaisesti.

Kuntalain 17.1 §:n mukaan valtuutetuille valitaan varavaltuutettuja jokaisen kuntavaaleissa esiintyneen vaaliliiton, puolueen ja yhteislistan ensimmäisistä valitsematta jääneistä ehdokkaista sama määrä kuin valtuutettuja, kuitenkin vähintään kaksi.

Suomen Keskustan ja Suomen Kristillisdemokraattien vaaliliitolla on kuusi (6) valtuutettua, jonka johdosta varavaltuutettuja on kuusi (6).

Kerttu Koskela on ollut Suomen Keskustan ja Suomen Kristillisdemokraattien vaaliliiton 6. varavaltuutettu. Vaaliliiton sijaantulojärjestyksessä seuraava mahdollinen henkilö on Anniina Tuomola.

 Vuoden 2025 kuntavaalien vaalitulos on oheismateriaalina.

Esittelijä Keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Markku Heino

Päätösehdotus

Keskusvaalilautakunta päättää

  • määrätä jäljellä olevaksi valtuustokaudeksi 2025-2029 vaalilain 93.2 §:n nojalla Suomen Keskustan ja Suomen Kristillisdemokraattien vaaliliiton uudeksi 6. (kuudenneksi) varavaltuutetuksi Anniina Tuomola.
  • esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus merkitsee uuden varavaltuutetun määräämisen tiedoksi ja saattaa asian edelleen tiedoksi valtuustolle.

Päätös

Keskusvaalilautakunta päätti yksimielisesti

  • määrätä jäljellä olevaksi valtuustokaudeksi 2025-2029 vaalilain 93.2 §:n nojalla Suomen Keskustan ja Suomen Kristillisdemokraattien vaaliliiton uudeksi 6. (kuudenneksi) varavaltuutetuksi Anniina Tuomola.
  • esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus merkitsee uuden varavaltuutetun määräämisen tiedoksi ja saattaa asian edelleen tiedoksi valtuustolle.

Kaupunginhallitus 05.10.2026 § 233  

142/00.00.01/2026  

Valmistelija Hallintopäällikkö Kirsi Sainio-Lehtimäki, puh. 044 7373 373

Keskusvaalilautakunta on kokouksessaan 29.09.2026 § 4 päättänyt yksimielisesti

  • määrätä jäljellä olevaksi valtuustokaudeksi 2025-2029 vaalilain 93.2 §:n nojalla Suomen Keskustan ja Suomen Kristillisdemokraattien vaaliliiton uudeksi 6. (kuudenneksi) varavaltuutetuksi Anniina Tuomola.
  • esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus merkitsee uuden varavaltuutetun määräämisen tiedoksi ja saattaa asian edelleen tiedoksi valtuustolle.

Esittelijä Kaupunginjohtaja Löfbacka Mikko

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus päättää

  • merkitä tiedoksi keskusvaalilautakunnan päätöksen uuden varavaltuutetun määräämisestä.
  • esittää valtuustolle, että valtuusto merkitsee tiedoksi keskusvaalilautakunnan päätöksen uuden varavaltuutetun määräämisestä.

Päätös

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti