Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 29.09.2026/Pykälä 5
Uuden varavaltuutetun määrääminen Suomen Sosialidemokraattiselle Puolueelle
Keskusvaalilautakunta 29.09.2026 § 5
152/00.00.01/2026
Valmistelija Hallintopäällikkö Kirsi Sainio-Lehtimäki, puh. 044 7373 373
Valtuusto on 14.9.2026 § 49 todennut edesmenneen Mikko Heinimäen varavaltuutetun luottamustoimen päättyneeksi ja todennut että, valtuuston puheenjohtaja pyytää keskusvaalilautakuntaa määräämään uuden varavaltuutetun.
Vaalilain 93.2 §:n mukaan, jos valtuuston toimikauden aikana varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi, kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja Kuntalain 17.2 §:n mukaisesti.
Kuntalain 17.1 §:n mukaan valtuutetuille valitaan varavaltuutettuja jokaisen kuntavaaleissa esiintyneen vaaliliiton, puolueen ja yhteislistan ensimmäisistä valitsematta jääneistä ehdokkaista sama määrä kuin valtuutettuja, kuitenkin vähintään kaksi.
Mikko Heinimäki on ollut Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen kuudes (6.) varavaltuutettu.
Suomen Sosialidemokraattisella Puolueella on kymmenen (10) valtuutettua, jonka johdosta varavaltuutettuja on kymmenen (10).
Varavaltuutettujen täydentäminen tehdään siten, että uudeksi
varavaltuutetuksi määrätään henkilö, joka on seuraavana varalle valittujen äänimäärän mukaisessa järjestyksessä seuraavasti:
- 6. varavaltuutetuksi nousee sijalla 7. ollut Samuel Halonen
- 7. varavaltuutetuksi nousee 8. sijalla ollut Hannele Pohjavirta
- 8. varavaltuutetuksi nousee 9. sijalla ollut Risto Salopää
- 9. varavaltuutetuksi nousee 10. sijalla ollut Petri Rosengren
- 10. varavaltuuteuksi nousee uusi määrättävä varavaltuutettu Petri Haapala
Vuoden 2025 kuntavaalien vaalitulos on oheismateriaalina.
Esittelijä Keskusvaalilautakunnan puheenjohtaja Markku Heino
Päätösehdotus
Keskusvaalilautakunta päättää
- määrätä jäljellä olevaksi valtuustokaudeksi 2025-2029 vaalilain 93.2 §:n nojalla Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen uudeksi 10. (kymmenenneksi) varavaltuutetuksi Petri Haapala.
- esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus merkitsee uuden varavaltuutetun määräämisen tiedoksi ja saattaa asian edelleen tiedoksi valtuustolle.
Päätös
Keskusvaalilautakunta päätti yksimielisesti
- määrätä jäljellä olevaksi valtuustokaudeksi 2025-2029 vaalilain 93.2 §:n nojalla Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen uudeksi 10. (kymmenenneksi) varavaltuutetuksi Petri Haapala.
- esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus merkitsee uuden varavaltuutetun määräämisen tiedoksi ja saattaa asian edelleen tiedoksi valtuustolle.