Dynasty tietopalvelu
Ulvilan kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Esityslista 07.09.2026/Asianro 16


Liitteet
Numero Otsikko
9 Liite 1Ulvilan kaupungin rakennusvalvonnan taksa 1.1.2027 alkaen
(pdf 289.21 kb)

Oheismateriaali
Otsikko
Oheismateriaali 1Ulvila Rakennusvalvonnan taksaehdotus 26082026
(pdf 489.69 kb)

Kokousasian teksti

 

Ulvilan kaupungin rakennusvalvonnan taksa

 

Lupalautakunta 26.08.2026 § 30 

 

 

 

Valmistelija Rakennustarkastaja Mäenpää Harri, puh. 0400 134 627

 

Rakennusvalvonnan taksa uusittiin edellisen kerran 1.1.2025 voimaan tulleen rakentamislain johdosta, ja nykyinen taksa on ollut voimassa 28.2.2025 lähtien.Tällöin taksarakennetta muutettiin Kuntaliiton mallin mukaiseksi ja samassa yhteydessä hintoja tarkastettiin.

 

Ulvilan kaupungin vuoden 2027 talousarvion laadintaohjeessa velvoitetaan nostamaan kaikkia kaupungin taksoja vähintään 3,8 % nykyisestä.

 

Ulvilan rakennusvalvonta on laatinut taksaehdotuksen, jossa on huomioitu 3,8 % korotus sekä tehty joitakin korjauksia ja lisäyksiä.

 

Uusi taksa on tarkoitus astua voimaan 1.1.2027. Taksa astuu voimaan, vaikka sen hyväksymistä koskevaan päätökseen haettaisiin muutosta. Tämä taksa kumoaa voimaan tullessaan 24.2.2025 § 6 hyväksytyn taksan.

 

Esityslistan liitteenä on Ulvilan kaupungin rakennusvalvonnan taksaehdotus.

 

 

Esittelijä Rakennustarkastaja Mäenpää Harri

 

 

Päätösehdotus

Lupalautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle liitteenä olevan Ulvilan rakennusvalvonnan taksaehdotuksen hyväksymistä ja sen esittämistä edelleen valtuustolle hyväksyttäväksi.

 

Lisäksi lupalautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että taksaa aletaan noudattaa 1.1.2027 alkaen mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta, ja että uuden taksan päätöksellä kumotaan valtuuston 24.2.2025 § 6 hyväksymä rakennusvalvonnan taksa.

 

Laillisuusperuste: Kuntalaki 14 § Valtuuston tehtävät.

 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 

 

Kaupunginhallitus 07.09.2026    

158/02.05.00/2026  

 

 

Valmistelija Hallintopäällikkö Kirsi Sainio-Lehtimäki, puh. 044 7373 373

 

 

Lupalautakunta on kokouksessaan 26.08.2026 § 30 päättänyt yksimielisesti esittää kaupunginhallitukselle liitteenä olevan Ulvilan rakennusvalvonnan taksaehdotuksen hyväksymistä ja sen esittämistä edelleen valtuustolle hyväksyttäväksi.

 

Lisäksi lupalautakunta on päättänyt yksimielisesti esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että taksaa aletaan noudattaa 1.1.2027 alkaen mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta, ja että uuden taksan päätöksellä kumotaan valtuuston 24.2.2025 § 6 hyväksymä rakennusvalvonnan taksa.

 

Hyväksyttäväksi esitettävä Ulvilan kaupungin rakennusvalvonnan taksa on liitteenä. Oheismateriaalina on Ulvilan kaupungin rakennusvalvonnan taksaehdotus, josta näkyy tehdyt muutokset.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Löfbacka Mikko

 

 

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuusto päättää

  • hyväksyä liitteenä olevan Ulvilan kaupungin rakennusvalvonnan taksan.
  • että taksaa aletaan noudattaa 1.1.2027 alkaen mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.
  • että uuden taksan päätöksellä kumotaan valtuuston 24.2.2025 § 6 hyväksymä rakennusvalvonnan taksa.

Lisäksi kaupunginhallitus päättää tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

 

Päätös