Dynasty tietopalvelu
Ulvilan kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 10.08.2026/Pykälä 167


Kokousasian teksti

 

Täyttölupa / teknisen johtajan viran täyttöluvan myöntäminen ja haettavaksi julistaminen

 

Kaupunginhallitus 10.08.2026 § 167  

5/01.01.01.00/2026  

 

 

Valmistelija Hallintopäällikkö Kirsi Sainio-Lehtimäki, puh. 044 7373 373

 

Tekninen johtaja on 1.7.2026 lähettämällään sähköpostiviestillä irtisanoutunut teknisen johtajan virasta 7.9.2026 alkaen. Tämän vuoksi teknisen johtajan virka on julistettava haettavaksi ja tulee täyttää toistaiseksi voimassa olevana. Teknisen johtajan virkaan sisältyy kaupungin päätöksenteon, johtamisen ja toiminnan kannalta merkittäviä tehtäviä.

 

Tekninen johtaja johtaa kaupungin teknistä toimialaa, eli

 

- toimii teknisen toimialan toimialajohtajana

- vastaa teknisen toimialan talous- ja hallintoprosesseista

- vastaa teknisen toimen päätöksenteon valmistelusta

- toimii teknisen lautakunnan esittelijänä

- toimii kaupungin johtoryhmän jäsenenä

- vastaa kaupungin investointiohjelman suunnittelusta ja toteuttamisesta

 

Viran kelpoisuusehtona on soveltuva korkeakoulututkinto ja aiempi kokemus esihenkilötehtävistä. Eduksi katsotaan aiempi kokemus kunnallistekniikasta, talonrakennustekniikasta ja kunnallishallinnosta. Viranhoidossa on eduksi myös aiempi kokemus julkisista hankinnoista ja erilaisten projektien läpiviemisestä.

 

Ulvilan kaupungin hallintosäännön 59 §:n mukaan viran tai toimen julistaa haettavaksi virkaan tai toimeen ottamisesta päättävä viranomainen. 60 §:n mukaan kaupunginhallitus valitsee toimialajohtajat.

 

Oheismateriaalina on teknisen johtajan irtisanoutumisilmoitus. Kaupunginhallitukselle esitetään, että kaupunginjohtaja valtuutetaan laatimaan teknisen johtajan hakuilmoituksen ja määrittämään hakuajan.  

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Löfbacka Mikko

 

 

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus päättää

  • merkitä tiedoksi teknisen johtajan eron Ulvilan kaupungin teknisen johtajan virasta 7.9.2026 alkaen
  • myöntää täyttöluvan teknisen johtajan viran täyttämiseksi 7.9.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan toistaiseksi voimassa olevana
  • julistaa teknisen johtajan viran haettavaksi kaupunginjohtajan määrittämänä ajankohtana
  • valtuuttaa kaupunginjohtajan laatimaan hakuilmoituksen ja määrittämään hakuajan        
  • nimetä teknisen johtajan valintaa valmistelevan haastatteluryhmän.

 

Päätös

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti

  • merkitä tiedoksi teknisen johtajan eron Ulvilan kaupungin teknisen johtajan virasta 7.9.2026 alkaen
  • myöntää täyttöluvan teknisen johtajan viran täyttämiseksi 7.9.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan toistaiseksi voimassa olevana
  • julistaa teknisen johtajan viran haettavaksi kaupunginjohtajan määrittämänä ajankohtana
  • valtuuttaa kaupunginjohtajan laatimaan hakuilmoituksen ja määrittämään hakuajan        
  • nimetä teknisen johtajan valintaa valmistelevan haastatteluryhmän seuraavasti: kaupunginjohtaja, talous- ja hallintojohtaja, sivistys- ja hyvinvointijohtaja, kaupunginhallituksen puheenjohtaja, kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja ja valtuuston puheenjohtaja.