Dynasty tietopalvelu
Ulvilan kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallituksen konsernijaosto
Pöytäkirja 23.02.2026/Pykälä 3


Kokousasian teksti

 

Kiinteistö Oy Ulvilan Vuokrakodit, tilannekatsaus

 

Kaupunginhallituksen konsernijaosto 23.02.2026 § 3  

104/02.07.00/2023  

 

 

Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja Nora Koskinen, puh. 0400 134 863

 

  

 Kaupunginhallituksen konsernijaosto on käsitellyt Kiinteistö Oy Ulvilan Vuokrakotien talouden tasapainottamisohjelmaan liittyviä toimenpiteitä ja yhtiön taloudellista tilannetta edellisen kerran kokouksessaan 15.12.2025 § 16. Silloin käsiteltiin alkuvuodelle 2026 suunniteltuja toimenpiteitä sekä yhtiön maksuvalmiutta.

 

 Isännöitsijä Kennet Sederholm kertoo kokouksessa alkuvuoden 2026 toteumatietoja sekä tasapainotusohjelman toimenpiteiden tilanteesta.

 

 Kaupunginhallituksen konsernijaosto käy evästyskeskustelun ja antaa konserniohjauksen tasapainotusohjelman toimenpiteiden toteutuksesta.

 

  Toimivalta Ulvilan kaupungin hallintosääntö § 20

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Löfbacka Mikko

 

 

Päätösehdotus

Kaupunginhallituksen konsernijaosto päättää

  • käydä evästyskeskustelun
  • antaa konserniohjauksen tasapainotusohjelman toimenpiteiden toteutuksesta.

 

Päätös

Kaupunginhallituksen konsernijaosto päätti yksimielisesti

  • käydä evästyskeskustelun
  • antaa konserniohjauksen tasapainotusohjelman toimenpiteiden toteutuksesta.