Dynasty tietopalvelu
Ulvilan kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Esityslista 02.03.2026/Asianro 7


Kokousasian teksti

 

Avustuksen myöntäminen Ulvilan vanhusneuvoston toimintaan

 

Kaupunginhallitus 02.03.2026    

35/02.07.02/2026  

 

 

Valmistelija Hallintopäällikkö Kirsi Sainio-Lehtimäki, puh. 044 7373 373

 

 

Vanhusneuvoston tehtäviin kuuluu järjestää kaksi kertaa vuodessa kulttuurimatkan aikuisille/ikäihmisille ja yksi tapahtuma vuodessa (Ulvilan eläkeläisten yhteistyöryhmän lakkauttaminen ja tehtävien siirtäminen Ulvilan vanhusneuvostolle/Sivistyslautakunta 23.4.2024 § 50).

 

Vuodelle 2026 on suunnitteilla kulttuurimatka keväälle ja syksylle. Kulttuurimatka on koko päivän kestävä matka, joka on ollut osallistujille ilmainen. Keväällä 2025 matka tehtiin Karviaan ja syksyllä 2025 Huittisiin. Osallistujia on mukaan retkelle mahtunut 40 ulvilalaista. Mukana on ollut myös Ulvilan kaupungin hyvinvointikoordinaattori ja vapaa-aikaohjaaja. Kuluja on tullut linja-autokuljetuksesta, matkakohteen sisäänpääsymaksuista ja opastuksesta noin 800–1 000 euroa riippuen kohteesta. Lounaan osallistujat ovat kustantaneet itse.

 

Vuodelle 2026 on suunnitteilla myös tapahtumia. Vanhusneuvosto järjestää 23.2.2026 Ulvilan Olohuoneella Hyvinvoinnin voima -tapahtuman ikäihmisille yhteistyössä EHEÄ-hankkeen, Prizztech Oy:n ja OnniTv:n kanssa, josta ei aiheudu kuluja. Lisäksi lokakuussa on kerran vuodessa toteutettava Vanhustenviikko, jonka ideointiin ja järjestelyihin vanhusneuvosto osallistuu yhdessä sivistyksen toimialan kanssa. Kuluja Vanhustenviikosta tulee pääjuhlan kuluista esim. esiintymispalkkioista ja tarjoilusta.

 

Vanhusneuvosto hakee Ulvilan kaupungilta avustusta vuodelle 2026 keväällä ja syksyllä järjestettävään kulttuurimatkaan sekä Vanhustenviikon kuluihin yhteensä 3 000 euroa seuraavasti:

 

  • Kulttuurimatka keväällä  1 000 euroa
  • Kulttuurimatka syksyllä    1 000 euroa
  • Vanhustenviikko  1 000 euroa

  Yhteensä 3 000  euroa

 

Avustushakemus on oheismateriaalina.

 

Heinosen rahasto on yksi Ulvilan kaupungin rahastoista. Rahaston tarkoituksena on tukea vanhustyötä Ulvilan alueella. Rahaston varallisuus on 11.2.2026 ollut 18 187,91 euroa.

 

Ulvilan kaupungin hallintosäännön §:n 22 mukaan kaupun-ginhallituksen tehtäviin ja toimivaltaan kuuluu kaupungille uskotun valtionperinnön tai lahjoituksen vastaanottaminen sekä kaupungille testamentattujen tai lahjoitettujen varojen hoitoa ja käyttöä koskevien tarpeellisten ohjeiden antaminen, jollei testamentissa tai lahjakirjassa ole toisin määrätty.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Löfbacka Mikko

 

 

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus päättää myöntää vanhusneuvoston vuoden 2026 toimintaan 3 000 euroa avustusta Heinosen rahastosta.

 

Päätös