Dynasty tietopalvelu
Ulvilan kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Esityslista 02.03.2026/Asianro 4



Kokousasian teksti

 

Lausunnon antaminen Turun hallinto-oikeudelle kunnallisvalituksen johdosta / Ulvilan valtuusto 8.12.2025 § 101

 

Kaupunginhallitus 02.03.2026    

62/10.02.02/2022  

 

 

Valmistelija Kaupunkisuunnittelun johtaja Juha Virola, puh. 0400 134 718

 

Ulvilan valtuusto hyväksyi 8.12.2025 § 101 Keskustaajaman yleiskaava 2045:n. Päätöksestä on jätetty Turun hallinto-oikeuteen yksi valitus.

 

Turun hallinto-oikeus pyytää 27.1.2026 päivätyssä lausuntopyynnössään Ulvilan kaupunginhallitusta hankkimaan 10.3.2026 mennessä Ulvilan valtuuston lausunnon, jossa annetaan selostus asiasta, vastataan valituksessa esitettyihin vaatimuksiin ja niiden perusteluihin sekä lausutaan esitetystä selvityksestä.

 

Ulvilan kaupungin 1.3.2026 voimaan tulleen hallintosäännön 22 §:n 3 momentin 17 kohdan mukaan kaupunginhallitus päättää kaavan hyväksymistä koskevan päätöksen muutoksenhakuasioista. Hallintosäännön 22 §:n 3 momentin 41 kohdan mukaisesti kaupunginhallitus antaa lausunnon tai selityksen valtuuston puolesta valtuuston päätöksestä tehtyyn valitukseen, jos kaupunginhallitus katsoo, ettei valtuuston päätöstä ole kumottava.

 

Ulvilan kaupunkikehitys on valmistellut vastineen valitukseen hallinto-oikeuden lausuntopyynnön mukaisesti.

 

Liitteenä on valmisteltu kaupunginhallituksen lausunto. Lausuntopyyntö ja valitusasiakirjat ovat oheismateriaalina.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Löfbacka Mikko

 

 

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus päättää antaa liitteenä olevan lausunnon Turun hallinto-oikeudelle Ulvilan valtuuston päätöstä 8.12.2025 § 101 koskevan kunnallisvalituksen johdosta.

 

Päätös