Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 09.02.2026/Pykälä 37
Sähköntoimittajan valinta vuodelle 2025 ja optiovuodelle 2026 ja 2027 sekä sähkönhinnan kiinnittäminen
Tekninen lautakunta 31.01.2024 § 12
Valmistelija Tekninen johtaja Björninen Teemu
Ulvilan kaupunki -ryhmä eli Ulvilan kaupunki tytäryhtiöineen (AsOy Ulvilan Helmi, AsOy Ulvilan Nahkurinvainio, KOy Friitalan Toimistokeskus, KOy Kaasmarkun paloasema, KOy Kiltatie, KOy Loukkuran Palvelutalo, KOy Mukulatori (osakkuusyhtiö), KOy Nahkurinlehti, KOy Ulvilan Työkeskus ja KOy Ulvilan Vuokrakodit) ja Ulvilan seurakunta on VENI Energian toimesta pyytänyt tarjousta sähkönmyyntisopimuksesta vuodelle 2025 sekä erillisistä optiovuosista 2026 ja 2027, jossa sovitaan hintamekanismista ja marginaalista. Hankintaa ei ole jaettu osiin, sillä samanlaatuisten ja samalle aikajaksolle tehtävien hankintojen on katsottu kuuluvan luontevasti samaan hankintakokonaisuuteen.
Hankintapäätöksen tekee hallintosäännön mukaisesti Ulvilan kaupunginhallitus teknisen lautakunnan esityksestä.
Hinnan määräytyminen
Sähkön hinta muodostuu myyjän marginaaleista, Tuntispot-toimituksesta ja hintariskin vähentämiseksi tehtyjen tehopohjaisten hinnankiinnitysten selvityksestä, kantaverkkoyhtiö Fingridin kulloinkin voimassa olevasta tuotannon ja kulutuksen volyymimaksusta sekä Datahubin kulloinkin voimassa olevista käyttöpaikkakohtaisista maksuista.Hinnankiinnityksiä tehdään teho-osuuksina asiakkaan voimassa olevaa kulutusennustetta vastaan. Sähköenergian kiinnitysten hinnoittelussa käytetään referenssihintana Nasdaq Oslo ASA:n johdannaismarkkinoilla määriteltyjä kuukausi-, kvartaali- ja vuosituotteita (Systeemi ja EPAD).
Määräaikaan mennessä saapuneet tarjoukset
1. Lumme Energia Oy
2. Vaasan Sähkö Oy
3. Turku Energia Energiaratkaisut
Kaikki tarjoajat olivat kelvollisia tarjoamaan.
Kaikki tarjoukset ovat tarjouspyynnön mukaisia.
Valintaperusteet
Tarjousten valintaperuste oli kokonaistaloudellinen edullisuus ja vertailuperusteena halvin hinta.
Hinnan vertailu tehtiin tarjouspyynnön kohdassa ”Hankinnan kohteen kriteerit” esitetyn mukaisesti, eli vertailussa käytettävä marginaali muodostettiin tarjoushinnoista seuraavasti: Kaupankäyntimarginaali (M, Q, YR) * 1,5 + Tuntispot-marginaali. Kaupankäyntimarginaalin tuli olla sama kaikille tuotteille (M, Q, YR).
Kokonaishintapisteet laskettiin vertailumarginaalista tarjouspyynnössä esitetyllä kaavalla (pienin annettu arvo / tarjottu
arvo) *maksimipisteet. Halvin tarjous sai eniten pisteitä.
Edellä mainitut valintaperusteet esitettiin tarjouspyynnössä. Oheismateriaalina on vertailutaulukko ja -raportti.
Suositus valittavasta toimittajasta
VENI Energian suositus sähköntoimittajaksi on Lumme Energia Oy sen tarjouksen ollessa edullisin tarjouspyynnössä esitetyt valintaperusteet huomioiden.
Esittelijä Tekninen johtaja Björninen Teemu
Päätösehdotus Tekninen lautakunta esittää, että Ulvilan kaupunginhallitus hyväksyy VENI Energian suositteleman sähköntoimittajan Lumme Energia Oy:n Ulvilan kaupunki-ryhmän sähköntoimittajaksi vuodelle 2025. Edelleen tekninen lautakunta esittää, että optiovuosien 2026 ja 2027 käyttöönotosta päätetään Ulvilan kaupunginhallituksen toimesta erikseen vuoden 2025 ja 2026 aikana aina vuodeksi kerrallaan. Tekninen lautakunta esittää, että Ulvilan kaupunginhallitus oikeuttaa kaupunginjohtajan teknisen johtajan esittelystä päättämään sähköenergian hinnan kiinnitysajankohdan ja tavan (M, Q YR) hankintasopimuksen aikana.
Päätös Hyväksyttiin
Kaupunginhallitus 05.02.2024 § 38
Valmistelija Hallintopäällikkö Kirsi Sainio-Lehtimäki, puh. 044 7373 373
Tekninen lautakunta on kokouksessaan 31.01.2024 § 12 päättänyt esittää, että Ulvilan kaupunginhallitus hyväksyy VENI Energian suositteleman sähköntoimittajan Lumme Energia Oy:n Ulvilan kaupunki-ryhmän sähköntoimittajaksi vuodelle 2025. Edelleen tekninen lautakunta on esittänyt, että optiovuosien 2026 ja 2027 käyttöönotosta päätetään Ulvilan kaupunginhallituksen toimesta erikseen vuoden 2025 ja 2026 aikana aina vuodeksi kerrallaan. Tekninen lautakunta on myös esittänyt, että Ulvilan kaupunginhallitus oikeuttaa kaupunginjohtajan teknisen johtajan esittelystä päättämään sähköenergian hinnan kiinnitysajankohdan ja tavan (M, Q YR) hankintasopimuksen aikana.
Saapuneiden tarjousten vertailutaulukko ja -raportti on liitteenä.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Löfbacka Mikko
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää
- hyväksyä VENI Energian suositteleman sähköntoimittajan Lumme Energia Oy:n Ulvilan kaupunki-ryhmän sähköntoimittajaksi vuodelle 2025
- että optiovuosien 2026 ja 2027 käyttöönotosta päätetään Ulvilan kaupunginhallituksen toimesta erikseen vuoden 2025 ja 2026 aikana aina vuodeksi kerrallaan
- oikeuttaa kaupunginjohtajan teknisen johtajan esittelystä päättämään sähköenergian hinnan kiinnitysajankohdan ja tavan (M, Q YR) hankintasopimuksen aikana.
Päätös Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti

Kaupunginhallitus 17.03.2025 § 88
Valmistelija Tekninen johtaja Teemu Björninen, puh. 0400 134 988
Kaupunginhallitus on 05.02.2024 § 38 päättänyt, että sähköntoimittajan kanssa tehdyn sopimuksen mahdolliset optiovuodet lunastetaan vuosittain erikseen. Kaupungin konsulttikumppanina toimiva VENI Energia on suositellut Ulvilan kaupunkia lunastamaan optiovuodet mahdollisimman pitkälle sähkön hinnan kiinnittämiseksi sillä johdannaismarkkinoilla sähkön vuosituotteiden hinnat vuosille 2026 ja 2027 ovat alhaisella tasolla, noin 43 euroa/MWh.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Löfbacka Mikko
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää
- hyväksyä VENI Energian suositteleman sähköntoimittajan Lumme Energia Oy:n Ulvilan kaupunki -ryhmän sähköntoimittajaksi optiovuodelle 2026
- että optiovuoden 2027 käyttöönotosta päätetään Ulvilan kaupunginhallituksen toimesta erikseen vuoden 2026 aikana

Kaupunginhallitus 09.02.2026 § 37
4/02.08.00/2024
Valmistelija Tekninen johtaja Teemu Björninen, puh. 0400 134 988
Kaupunginhallitus on 05.02.2024 § 38 päättänyt, että sähköntoimittajan kanssa tehdyn sopimuksen mahdolliset optiovuodet lunastetaan vuosittain erikseen. Kaupungin konsulttikumppanina toimiva VENI Energia on suositellut Ulvilan kaupunkia lunastamaan optiovuodet mahdollisimman pitkälle sähkön hinnan kiinnittämiseksi sillä johdannaismarkkinoilla sähkön vuosituotteiden hinnat vuosille 2026 ja 2027 ovat alhaisella tasolla, noin 43 euroa/MWh.
Kaupunginhallitus on kokouksessaan 17.03.2025 § 88 päättänyt hyväksyä VENI Energian suositteleman sähköntoimittajan Lumme Energia Oy:n Ulvilan kaupunki -ryhmän sähköntoimittajaksi optiovuodelle 2026, ja että optiovuoden 2027 käyttöönotosta päätetään Ulvilan kaupunginhallituksen toimesta erikseen vuoden 2026 aikana sekä oikeuttaa kaupunginjohtajan teknisen johtajan esittelystä päättämään sähköenergian hinnan kiinnitysajankohdan ja tavan (M, Q YR) hankintasopimuksen aikana.
VENI Energia on 15.1.2026 suosittanut sähköntoimittajan kanssa olevan nykysopimuksen jatkamista, sillä se on tämän hetken markkinatilanteeseen ja viimekausien kilpailutustilanteisiin katsottuna lähellä nähtyjä marginaalitasoja, jopa hieman niiden alle. Siten ei ole perustelta lähteä kilpailuttamaan uutta sähkönmyyjää nykysopimuksen mahdollistaessa sähkönmyyntisopimuksen jatkamisen vuoden 2027 loppuun saakka.
Erikseen kysyttäessä VENI Energia on todennut nykyisen sähköntoimittajan Lumme Energian fuusiosta Oomi energian kanssa, ettei yhdistyminen vaikuta Lumme Energian (tai Oomin) asiakkaiden sopimuksiin, niiden ehtoihin, voimassaoloaikoihin tai hintoihin, eikä vaadi asiakkailta toimenpiteitä.
Eli käytännössä Ulvilan kaupungin sähkönmyyntiyhtiö vaihtuu 2026 vuoden aikana Oomi brändin alle, mutta nykyinen sopimus jatkuu kaikkine ehtoinensa sopimuskauden loppuun. Samoin edelleen hintasuojaukset tehdään Lumme energialle, kunnes Oomi ottaa suojaustoiminnot Lumpeelta.
Toimivalta Ulvilan kaupungin hallintosääntö 22 §.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Löfbacka Mikko
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää
- hyväksyä VENI Energian suositteleman sähköntoimittajan Lumme Energia Oy:n Ulvilan kaupunki -ryhmän sähköntoimittajaksi optiovuodelle 2027
- oikeuttaa kaupunginjohtajan teknisen johtajan esittelystä päättämään sähköenergian hinnan kiinnitysajankohdan ja tavan (M, Q YR) hankintasopimuksen aikana.
Päätös
Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti