Dynasty tietopalvelu
Ulvilan kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 27.01.2026/Pykälä 3


Kokousasian teksti

 

Teknisen lautakunnan pöytäkirjojen nähtävänä pitäminen vuonna 2026

 

Tekninen lautakunta 27.01.2026 § 3  

7/00.01.01.00/2022  

 

 

Valmistelija Toimialasihteeri Päivi Laine

 

 

Kaupunginhallituksen ja lautakunnan pöytäkirja siihen liitettyine

oikaisuvaatimusohjeineen tai valitusosoituksineen pidetään

tarkastamisen jälkeen nähtävänä kaupungin verkkosivuilla siten kuin

kuntalain 140 §:ssä tarkemmin säädetään.

Vuonna 2025 teknisen lautakunnan pöytäkirja on tarkastettu ja

allekirjoitettu sähköisesti heti kokouksen jälkeen. Pöytäkirja on

julkaistu nähtäville kaupungin verkkosivuilla heti seuraavana

päivänä.

 

Toimivalta Hallintosääntö § 76

 

Esittelijä Tekninen johtaja Björninen Teemu

 

 

Päätösehdotus

Vuonna 2026 teknisen lautakunnan pöytäkirja on nähtävillä kaupungin verkkosivuilla heti seuraavana päivänä, kun pöytäkirja on tarkastettu ja allekirjoitettu.

 

Päätös

Hyväksyttiin.