Dynasty tietopalvelu
Ulvilan kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 26.01.2026/Pykälä 15



Kokousasian teksti

 

Kunnan peruspalvelujen valtionosuuden ja veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvauksen vahvistaminen vuodelle 2026

 

Kaupunginhallitus 26.01.2026 § 15  

330/02.05.01.00/2025  

 

 

Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja Nora Koskinen, puh. 0400 134 863

 

  

Valtiovarainministeriö myöntää kunnan peruspalveluiden valtionosuuden sekä päättää veroperustemuutoksista johtuvista veromenetysten korvauksista. Valtiovarainministerion hallinnoimasta kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta sekä kotikuntakorvausista säädetään kunnan  peruspalvelujen valtionosuudesta annetussa laissa (618/2021).

 

 18.12.2025 päivätyn päätöksen mukaan Ulvilan kaupungin valtionosuus vuodelle 2026 on yhteensä 8 611 923 euroa. Tästä peruspalvelujen valtionosuus on 7 909 343 euroa, veroperustemuutoksista johtuvien veromenetysten korvaus 793 151 euroa, esi- ja perusopetuksen kotikuntakorvaustulot 1 009 168 euroa ja kotikuntakorvausmenot -784 702 euroa. Opetus- ja kulttuuritoimen valtionosuusrahoitus on -315 036 euroa. Myönnetty valtionosuus ilman kotikuntakorvauksia on 8 387 458 euroa.

 

  Valtuuston 8.12.2025 § 99 hyväksymässä vuoden 2026 talousarviossa valtionosuuden määräksi, poislukien esi- ja perusopetuksen kotikuntakorvaukset, jotka ovat sivistyksen toimialan määrärahoissa, on arvioitu  8 674 500 euroa.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Löfbacka Mikko

 

 

Päätösehdotus

Kaupunginhallitus päättää merkitä tiedoksi ja hyväksyä valtionosuuspäätökset vuodelle 2026.

 

Päätös

Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.