Dynasty tietopalvelu
Ulvilan kaupunki RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 26.01.2026/Pykälä 26


Kokousasian teksti

 

Viranhaltijapäätöksiä

 

Kaupunginhallitus 26.01.2026 § 26  

   

 

 

Kaupunginhallitukselle esitetään seuraavat viranhaltijoiden päätöspöytäkirjat:

 

 

Kaupunginjohtaja:

 

        Ulvilan kaupungin kaupungininsinöörin viran täyttäminen, 1/2026

 

 

Talous- ja hallintojohtaja:

 

        Palkan takaisinperiminen /*****, 2/2026

 

        Palkan takaisinperiminen/ **********, 3/2026

 

 

 

Maankäyttöinsinööri:

 

        Osoitetietojen antaminen Vainionpään- ja Laitamäentien varrella sijaitseville kiinteistöille, 1/2026

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Löfbacka Mikko

 

Kaupunginhallitus hyväksyy täytäntöönpantaviksi päätökset, joihin sillä on kuntalain 92 §:n mukainen otto-oikeus ja merkitsee tiedoksi mahdolliset lain tai asetuksen mukaiset lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevat viranhaltijapäätökset.

 

Päätösehdotus

Merkitään tiedoksi.

 

Päätös

Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.