Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 12.01.2026/Pykälä 8
Vammaisneuvoston asettaminen
Vammaisneuvoston asettaminen 2026-2027
Kaupunginhallitus 06.10.2025 § 278
Valmistelija Hallintopäällikkö Kirsi Sainio-Lehtimäki, puh. 044 7373 373
Kuntalain 28 §:n mukaan vammaisten henkilöiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava vammaisneuvosto. Vammaisneuvosto voi olla useamman kunnan yhteinen. Vammaisilla henkilöillä sekä heidän omaisillaan ja järjestöillään tulee olla vammaisneuvostossa riittävä edustus.
Kunnanhallituksen on huolehdittava vammaisneuvoston toimintaedellytyksistä. Vammaisneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä vammaisten henkilöiden hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka heidän tarvitsemiensa palvelujen kannalta.
Ulvilan kaupungin hallintosäännön § 11 mukaan kaupungissa on nuorisovaltuusto, vanhusneuvosto ja vammaisneuvosto. Kaupunginhallitus hyväksyy kullekin vaikuttamistoimielimelle toimintasäännön, joissa todetaan muun muassa toimielimen lakisääteiset ja mahdolliset muut tehtävät, jäsenten lukumäärä ja valintatapa, toimikausi, erottaminen kesken toimikauden, kokous- ja toimintakäytännöt, puheenjohtajan valinta, sihteerin tehtävien hoitaminen, toimintasuunnitelman laatiminen ja toimintakertomuksen antaminen sekä yhteistyö hyvinvointialueen vastaavan vaikuttamistoimielimen kanssa.
Ulvilan kaupungin Vammaisneuvoston toimintasäännön mukaan vammaisneuvosto on Ulvilan kaupungin ja sen alueella toimivien vammaisjärjestöjen yhteistyöelin. Vammaisneuvosto muodostuu kaupungissa toimivien vammaisjärjestöjen esityksestä kuudesta (6) kaupunginhallituksen toimikaudekseen nimeämästä varsinaisesta jäsenestä ja heidän henkilökohtaisista varajäsenistään.
Lisäksi:
• Ulvilan kaupungin hyvinvointikoordinaattori toimii kaupungin edustajana ja hänelle nimetään varaedustaja.
• Kaupunginhallitus nimeää vammaisneuvostoon yhden edustajan ja hänelle varaedustajan.
• Vammaisneuvosto voi kutsua kokoukseensa asiantuntijoita.
Vammaisneuvosto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan sekä sihteerin.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Löfbacka Mikko
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää pyytää vammaisjärjestöiltä ehdotuksia jäseniksi toimikaudelle 1.1.2026-31.5.2027 osoitteeseen kirjaamo@ulvila.fi 30.11.2025 mennessä. Vammaisneuvoston jäsenet valitaan ehdotuksen perusteella kaupunginhallituksen kokouksessa 15.12.2025.
Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.
Vammaisneuvoston asettaminen 2026-2027
Kaupunginhallitus 15.12.2025 § 360
Valmistelija Hallintopäällikkö Kirsi Sainio-Lehtimäki, puh. 044 7373 373
Kaupunginhallitus on kokouksessaan 06.10.2025 § 278 päättänyt pyytää vammaisjärjestöiltä ehdotuksia jäseniksi toimikaudelle 1.1.2026-31.5.2027 osoitteeseen kirjaamo@ulvila.fi 30.11.2025 mennessä.
Määräaikaan mennessä saapui seuraavat ehdotukset:
Satakunnan Epilepsiayhdistys ry ehdottaa jäseneksi Marjo Viitanen-Jänismäki ja varajäseneksi Marja Elo.
Satakunnan Näkövammaiset ry ehdottaa jäseneksi Jarmo Heinäluoto. Ei ehdotusta varajäseneksi.
Satakunnan SAMDY ry ehdottaa jäseneksi Mervi Pistool-Tolonen ja varajäseneksi Katja Makkonen.
Satakunnan Neuroyhdistys ry ehdottaa jäseneksi Virpi Äijö ja varajäseneksi Mervi Talvitie.
Lisäksi Ulvilan seudun invalidit ry ehdotti 2.12.2025 lähettämällä sähköpostilla jäseneksi Ari Lehtinen ja varajäseneksi Gunder Wessman.
Ehdotukset ovat oheismateriaalina.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Löfbacka Mikko
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää asettaa toimikaudeksi 1.1.2026-31.5.2027 vammaisneuvoston.
Lisäksi kaupunginhallitus päättää nimetä vammaisneuvostoon
- Ulvilan kaupungin edustajaksi hyvinvointikoordinaattori Sirkku Heilä-Aaltonen ja hänelle henkilökohtaiseksi varaedustajaksi liikunta- ja nuorisopalveluiden päällikkö Markku Nevala
- kaupunginhallituksen edustajan ja hänelle henkilökohtaisen varaedustajan.
Vammaisneuvosto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan sekä sihteerin.
Päätös
Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi.
Vammaisneuvoston asettaminen
Kaupunginhallitus 12.01.2026 § 8
253/00.00.01/2025
Valmistelija Hallintopäällikkö Kirsi Sainio-Lehtimäki, puh. 044 7373 373
Kaupunginhallitus on kokouksessaan 06.10.2025 § 278 päättänyt pyytää vammaisjärjestöiltä ehdotuksia jäseniksi toimikaudelle 1.1.2026-31.5.2027 osoitteeseen kirjaamo@ulvila.fi 30.11.2025 mennessä.
Määräaikaan mennessä saapui seuraavat ehdotukset:
- Satakunnan Epilepsiayhdistys ry ehdottaa jäseneksi Marjo Viitanen-Jänismäki ja varajäseneksi Marja Elo.
- Satakunnan Näkövammaiset ry ehdottaa jäseneksi Jarmo Heinäluoto. Ei ehdotusta varajäseneksi.
- Satakunnan SAMDY ry ehdottaa jäseneksi Mervi Pistool-Tolonen ja varajäseneksi Katja Makkonen.
- Satakunnan Neuroyhdistys ry ehdottaa jäseneksi Virpi Äijö ja varajäseneksi Mervi Talvitie.
- Lisäksi Ulvilan seudun invalidit ry ehdotti 2.12.2025 lähettämällä sähköpostilla jäseneksi Ari Lehtinen ja varajäseneksi Gunder Wessman.
- Lisäksi kaupunginhallituksen päätettyään kokouksessaan 15.12.2025 § 360 palauttaa asia uudelleen valmisteltavaksi jälkeen Polioinvalidit ry:n Satakunnan osasto ehdotti 23.12.2025 lähettämällä sähköpostilla jäseneksi Tarja Rinne ja varajäseneksi Riitta Hakala.
Ehdotukset ovat oheismateriaalina.
Kaupunginhallitus on kokouksessaan 12.1.2026 § 6 käsitellyt vammaisneuvoston toimintasäännön muutokset. Vammaisneuvoston päivitetyn toimintasäännön mukaan vammaisneuvosto muodostuu kaupungissa toimivien vammaisjärjestöjen esityksestä 5-8 (viidestä kahdeksaan) kaupunginhallituksen nimeämästä varsinaisesta jäsenestä ja heidän henkilökohtaisista varajäsenistään. Vammaisneuvoston toimikausi on neljä kalenterivuotta, ja mikäli varsinainen jäsen eroaa kesken toimikautta, nousee hänen varajäsenensä varsinaiseksi jäseneksi, ja nimittänyt yhdistys valitsee tilalle uuden varajäsenen.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Löfbacka Mikko
Päätösehdotus
Kaupunginhallitus päättää asettaa toimikaudeksi 1.1.2026-31.12.2029 vammaisneuvoston.
Lisäksi kaupunginhallitus päättää nimetä vammaisneuvostoon
- Ulvilan kaupungin edustajaksi hyvinvointikoordinaattori Sirkku Heilä-Aaltonen ja hänelle henkilökohtaiseksi varaedustajaksi liikunta- ja nuorisopalveluiden päällikkö Markku Nevala
- kaupunginhallituksen edustajan ja hänelle henkilökohtaisen varaedustajan.
Vammaisneuvosto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan sekä sihteerin.
Päätös
Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti asettaa toimikaudeksi 1.1.2026-31.12.2029 vammaisneuvoston seuraavasti:
- jäsen Marjo Viitanen-Jänismäki / varajäsen Marja Elo
- jäsen Jarmo Heinäluoto / ei varajäsentä
- jäsen Mervi Pistool-Tolonen / varajäsen Katja Makkonen
- jäsen Virpi Äijö / varajäsen Mervi Talvitie
- jäsen Ari Lehtinen / varajäsen Gunder Wessman
- jäsen Tarja Rinne / varajäsen Riitta Hakala
Lisäksi kaupunginhallitus päätti yksimielisesti nimetä vammaisneuvostoon
- Ulvilan kaupungin edustajaksi hyvinvointikoordinaattori Sirkku Heilä-Aaltonen ja hänelle henkilökohtaiseksi varaedustajaksi liikunta- ja nuorisopalveluiden päällikkö Markku Nevala
- kaupunginhallituksen edustajaksi Päivikki Laine ja hänelle henkilökohtaiseksi varaedustajaksi Petri Syväkuru.
Vammaisneuvosto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan sekä sihteerin.