RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Esityslista 18.06.2025/Asianro 7
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
Sivistyslautakunnan kokousajat syksyllä 2025
Sivistyslautakunta 18.06.2025
314/00.02.02/2024
Valmistelija Sivistys- ja hyvinvointijohtaja Kimmo Vepsä
Ulvilan kaupungin hallintosäännön 141 §:n mukaan kaupungin toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan.
Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.
Hallintosäännön 142 §:n mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Mikäli toimielin on päättänyt kokousajoista etukäteen, kokouskutsun voi antaa myös toimielimen esittelijä.
Kokouskutsu sivistyslautakunnan kokouksiin toimitetaan viimeistään neljä (4) päivää ennen kokousta.
Esittelijä Sivistys- ja hyvinvointijohtaja Vepsä Kimmo
Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää, että:
- sivistyslaitakunnan kokoukset pidetään tiistaisin klo 17.30 alkaen
- kokouskutsu lähetetään neljä (4) päivää ennen kokousta
- lautakunta voidaan kiireellisissä tai poikkeuksellisissa asioissa kutsua puhelimitse
- syyskauden 2025 kokouspäivät ovat: ti 19.8., ti 23.9., ti 14.10., ti 4.11. ja ti 9.12.
Päätös
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |