RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Esityslista 18.06.2025/Asianro 6
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |
Koskin koulun luokkatilojen esitystekniikan ja tietoliikenneverkon hankinta
Sivistyslautakunta 18.06.2025
172/02.08.00/2025
Valmistelija Sivistys- ja hyvinvointijohtaja Kimmo Vepsä
Koskin koulun perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen käyttöön hankintaan esitystekniikka sekä langaton WLAN-verkko. Esitystekniikan valmistelu on tehty varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen henkilöstön kanssa. Esitystekniikan hankinnassa on otettu huomioon myös tilojen käyttö koulun ulkopuolisissa tilaisuuksissa.
Ulvilan kaupunki on liittynyt Tiera Oy:n yhteishankintaan. Kilpailutuksen perusteella hankintapaikka on Atea Finland Oy.
Koskin koulun esitystekniikka
Koskin uuteen kouluun hankintaan luokkatiloihin neljä (4) kpl projektoreita, valkokankaat sekä kaiuttimet (yhteishinta 12 477 euroa). Lisäksi hankitaan yksi pyörillä siirrettävä projektorikokonaisuus (Artome M10; 6 150 euroa). Asennustyöt laskutetaan toteutuneen mukaisesti (arvio 50h; 4 250 euroa). Toimituksen yhteishinta asennettuna 22 877 euroa.
Koskin koulun tietoliikenneverkko
Koskin uuteen kouluun hankintaa Wlan tukiasemat neljä (4) kpl sekä tietoliikennekytkin (yhteishinta 4 959 euroa). Asennustyöt laskutetaan toteutuneen mukaisesti (arvio 27 h; 3 828 euroa). Toimituksen yhteishinta asennettuna 8 787 euroa.
Ulvilan kaupungin hallintosäännön mukainen lautakunnalle määrätty hankintaraja palveluiden ja tarvikkeiden hankintaan on 200 000 euroa.
Esittelijä Sivistys- ja hyvinvointijohtaja Vepsä Kimmo
Päätösehdotus Sivistyslautakunta päättää hyväksyä Koskin koulun esitystekniikan ja koulun tietoverkon hankinnat selostusosassa esitetyn mukaisesti. Hankinnan yhteishinta on 31 664 euroa. Hankintapaikka on ATEA Oy.
Päätös
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() |