Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ulvilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Esityslista 16.06.2025/Asianro 4


 

Kaupunginhallituksen kokouskäytäntöön liittyvistä asioista ja syyskauden 2025 kokousajoista päättäminen

 

Kaupunginhallitus 16.06.2025     

150/00.02.01/2023  

 

 

Valmistelija Hallintopäällikkö Kirsi Sainio-Lehtimäki, puh. 044 7373 373

 

 

 Kaupunginhallitus kokoontuu varsinaisiin kokouksiinsa kutakin kalen-terivuotta varten päättäminään aikoina ja määräämässään paikassa. Kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja. Mikäli toimielin on päättänyt kokousajoistaan etukäteen, kokouskutsun voi antaa hallintosäännön mukaan myös toimielimen esittelijä. Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat.

 

 Toimielin voi käsitellä asian varsinaisessa kokouksessaan, jossa kokouksen osallistujat ovat läsnä kokouspaikalla. Varsinaisessa kokouksessa voidaan käyttää sähköistä asiahallinta- tai äänestysjärjestelmää.

 

 Tarvittaessa kaupunginhallitus kokoontuu puheenjohtajan kutsusta muinakin aikoina. Kutsu tällaiseen kokoukseen on toimitettava jäsenille samoin kuin valtuuston puheenjohtajille ja varapuheenjohtajille sekä kaupunginjohtajalle kaupunginhallituksen määräämällä tavalla. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.

 

 Vaihtoehtoisesti kokous voidaan pitää sähköisessä toimintaympäristössä, johon osallistutaan sähköisen yhteyden avulla (sähköinen kokous). Suljettuun sähköiseen kokoukseen voi osallistua vain sellaisessa paikassa, jossa salassa pidettävät tiedot ja kokouksessa käytävät keskustelut eivät ole ulkopuolisen kuultavissa tai nähtävissä. Toimielin voi myös tehdä päätöksiä suljetussa sähköisessä päätöksentekomenettelyssä ennen kokousta (sähköinen päätöksentekomenettely).

 

 Elleivät erityiset syyt ole esteenä, on kaupunginhallituksen puheen-johtajalle ja jäsenille, valtuuston puheenjohtajalle ja varapuheenjohtajille sekä kaupunginjohtajalle vähintään kolme päivää ennen kokousta lähetettävä kokouksen esityslista. Esityslistan tulee kunkin asian osalta sisältää esittäjän ehdotuksen kaupunginhallituksen päätökseksi.

 

 Ulvilan kaupunginhallituksen kokouskutsua ja esityslistaa ei lähetetä paperimuodossa postitse, vaan ne julkaistaan sähköisessä muodossa luottamushenkilöiden verkkopalvelussa, jonne edellä mainituilla henkilöillä on käyttöoikeus.

 

 Kaupunginhallituksen esityslista julkaistaan pääsääntöisesti myös kaupungin verkkosivuilla, ottaen huomioon lainsäädännön rajoitukset.

 

 Kutsu kokouksiin annetaan pääsääntöisesti julkaisemalla kutsu ja esityslista luottamushenkilöiden verkkopalvelussa. Julkaisemisesta ilmoitetaan sähköpostilla.

 

 Voimassa olevan Ulvilan kaupungin hallintosäännön 159 §:n mukaan pöytäkirja tarkastetaan toimielimen päättämällä tavalla sekä 160 §:n mukaan pöytäkirja siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen ja valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä kaupungin verkkosivuilla siten kuin kuntalain 140 §:ssä tarkemmin säädetään.

 

 Kaupunginhallituksen puheenjohtajan kanssa on sovittu, että kaupunginhallitus kokoontuu vuonna 2025 syyskaudella ensimmäisen kerran maanantaina 11.8.2025.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Löfbacka Mikko

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää, että

- kaupunginhallituksen kokouskutsu ja esityslista julkaistaan sähköisessä muodossa luottamushenkilöiden verkkopalvelussa.

- esityslista julkaistaan pääsääntöisesti myös kaupungin verkkosivuilla, ottaen huomioon lainsäädännön rajoitukset.

- pöytäkirjan sähköinen tarkastus suoritetaan viimeistään kokousta seuraavana kolmantena päivänä.

- pöytäkirja siihen liitettyine oikaisuvaatimusohjeineen ja valitusosoituksineen pidetään tarkastamisen jälkeen nähtävänä kaupungin verkkosivuilla siten kuin kuntalain 140 §:ssä tarkemmin säädetään.

- kaupunginhallituksen varsinaiset kokoukset syyskaudella 2025 pidetään seuraavasti:

- ma 11.8.2025 klo 17.00
- ma 25.8.2025 klo 17.00
- ma 8.9.2025 klo 17.00
- ma 22.9.2025 klo 17.00
- ma 6.10.2025 klo 17.00
- ma 27.10.2025 klo 17.00
- ma 10.11.2025 klo 9.00
- ma 24.11.2025 klo 13.00
- ma 1.12.2025 klo 17.00
- ma 15.12.2025 klo 17.00

 

Päätös