Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ulvilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 16.06.2025/Pykälä 210


 

Jäsenten valinta vuoden 2025 kutsuntalautakuntaan

 

Kaupunginhallitus 16.06.2025 § 210  

138/00.04.00/2025  

 

 

Valmistelija Hallintopäällikkö Kirsi Sainio-Lehtimäki, puh. 044 7373 373

 

 

 Puolustusvoimien Lounais-Suomen aluetoimisto pyytää asevelvollisuuslain 19 §:n mukaisesti Ulvilan kaupunkia valitsemaan kaupungin edustajan ja hänelle vähintään yhden varamiehen jäseneksi kutsuntalautakuntaan vuodelle 2025. Kutsunnat ovat Ulvilassa keskiviikkona 27.8.2025.

 

 Kutsuntalautakunnan jäseneksi valittavalla tulisi olla tuntemusta kutsunnanalaisista ja heidän sosiaalisista olosuhteistaan.

 

 Vuonna 2024 kaupungin valitsemana jäsenenä kutsuntalautakunnassa oli Jarkko Viljanen ja hänen varahenkilönään Heikki Pukkila.

 

 Kaupunginjohtaja on osallistunut ulvilalaisten kutsuntapäivän avajaistilaisuuteen virkansa puolesta ja on perinteisesti käyttänyt tilaisuudessa tervehdyspuheenvuoron.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Löfbacka Mikko

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää valita vuoden 2025 kutsuntalautakuntaan jäsenen ja hänelle varajäsenen.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti yksimielisesaesti valita vuoden 2025 kutsuntalautakuntaan jäseneksi Manu Rantamäki ja hänelle varajäseneksi Roope Rantala.