Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ulvilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Esityslista 16.06.2025/Asianro 15


 

Kaupunginhallituksen edustajien nimeäminen yksityisoikeudellisiin yhteisöihin ajalle 1.6.2025-31.5.2027

 

Kaupunginhallitus 16.06.2025     

116/00.00.01/2025  

 

 

Valmistelija Hallintopäällikkö Kirsi Sainio-Lehtimäki, puh. 044 7373 373

 

 

Kuntalain mukaan kunnanhallitus johtaa kunnan toimintaa, hallintoa ja taloutta, sekä valvoo kunnan etua ja, jollei hallintosäännössä toisin määrätä, edustaa kuntaa ja käyttää sen puhevaltaa.

 

Kuntalain 46 §:n mukaan omistajaohjaus tarkoittaa toimenpiteitä, joilla kunta omistajana tai jäsenenä myötävaikuttaa yhtiön ja muun yhteisön hallintoon ja toimintaan. Toimenpiteet voivat liittyä ainakin perustamissopimuksiin, yhtiöjärjestysmääräyksiin, muihin sopimuksiin, henkilövalintoihin, ohjeiden antamiseen kuntaa eri yhteisöissä edustaville henkilöille sekä muuhun kunnan määräysvallan käyttöön.

 

Ulvilan kaupungin 1.6.2025 voiman tulleen hallintosäännön 22 §:n mukaan kaupunginhallitus nimeää kaupungin edustajat eri yhteisöihin, joissa kaupunki on osallisena. Hallintosäännön 48 §:n mukaan toimielin voi siirtää toimivaltaa edelleen erityislainsäädäntö huomioiden.

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Löfbacka Mikko

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää valtuuttaa kaupunginjohtajan nimeämään edustajat seuraavien yksityisoikeudellisten yhteisöjen yhtiökokouksiin/vuosikokouksiin ajalle 1.6.2025 -31.5.2027:

- Asunto Oy Ulvilan Nahkurinvainio
- Asunto Oy Ulvilan Helmi
- Asunto Oy Ulvilan Harjunpää
- Asunto Oy Kullaan Joenpolvi

- Kiinteistö Oy Kiltatie
- Kiinteistö Oy Loukkuran Palvelutalo
- Kiinteistö Oy Mukulatori
- Kiinteistö Oy Nahkurinlehti
- Kiinteistö Oy Ulvilan Työkeskus
- Kiinteistö Oy Ulvilan Vuokrakodit
- Kiinteistö Oy Ulvilan Magneettitalo
- Kiinteistö Oy Friitalan Toimistokeskus
- Kiinteistö Oy Kaasmarkun Paloasema
- Kiinteistö Oy Kullaan Liiketalo

- Finda Oy
- Jokilaakson Ympäristö Oy
- Prizztech Oy
- Ulvilan Isännöintipalvelu Oy
- Apetit Oyj plc
- Numera Oy
- Satakunnan ammattikorkeakoulu Oy
- Keräämö Oy
- Tiera Oy

- Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry
- Porin Seudun Yrityspalveluyhdistys ry (Yrityspalvelu Enter)

Lisäksi kaupunginhallitus päättää evästää kaupunginjohtajan jäljempänä nimeämiä yhtiökokous-/vuosikokousedustajia kuntalain 47 §:n mukaisesti, että kunnan tytäryhteisön hallituksen kokoonpanossa on otettava huomioon yhteisön toimialan edellyttämä riittävä talouden ja liiketoiminnan asiantuntemus.

 

Päätös