Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ulvilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 29.04.2025/Pykälä 35



 

Yksityisteiden kunnossapitoavustukset 2025

 

Tekninen lautakunta 29.04.2025 § 35  

94/10.03.01.01.01/2025  

 

 

Valmistelija Suunnittelu- ja maanrakennusinsinööri Eetu Elohaka

 

 

Yksityistielain, joka on tullut voimaan 1.1.2019, 84 §:n mukaan kunta päättää sen varoista yksityisen tien tienpitoon myönnettävistä avustuksista, avustuksen ehdoista ja käytön valvonnasta samoin kuin yksityisen tien tekemisen tai kunnossapidon ottamisesta kokonaan tai osaksi kunnan suoritettavaksi.

 

Edellytyksenä kunnossapitoavustuksen myöntämiselle tienpitoon on, että tietä koskevien asioiden hoitamista varten on perustettu tiekunta, tiekuntaa ja yksityistietä koskevat tiedot ovat Maanmittauslaitoksen ylläpitämässä yksityistierekisterissä ja tiedot tie- ja katuverkon tietojärjestelmässä (Digiroad) ovat ajantasaiset.

 

Avustuksen ehdot on päätetty teknisessä lautakunnassa 13.2.2019 § 17.

 

Vuoden 2025 talousarviossa on yksityisteiden kunnossapitoavustuksiin varattu määrärahaa yhteensä 45 000 €. Tekninen toimiala on lähettänyt yksityistiekunnille ohjeet avustuksen hakemiseksi (liitteenä). Teknisessä toimistossa on valmisteltu avustusten jakoesitys (liitteenä).

 

Avustuksen suuruus on kaikkien avustusta hakeneitten Ulvilan yksityisteiden osalta 46,94 % vuoden 2024 hyväksyttävistä kunnossapitokustannuksista tai hyväksytyistä enimmäiskustannuksista. Hyväksytty enimmäiskustannus on ollut
1 000 €/km

 

Toimivalta Ulvilan kaupungin hallintosääntö 38 §

 

Esittelijä Tekninen johtaja Björninen Teemu

 

Päätösehdotus Lautakunta päättää jakaa vuoden 2025 yksityisteiden kunnossapitoavustukset liitteen mukaisesti.

 

Päätös Hyväksyttiin