Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ulvilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 29.04.2025/Pykälä 31


 

Teknisen lautakunnan talousarvion 2025 muutosesitys

 

Tekninen lautakunta 29.04.2025 § 31  

183/02.02.00/2024  

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Björninen Teemu

 

 

Tekninen toimiala on omassa talousarviovuoden 2025 toimintasuunnitelmassaan ottanut tavoitteekseen luoda lisäarvoa tekemillään toimenpiteillä. Tähän liittyen toimiala hakee vuodelle 2025 kahta talousarviomuutosta.

 

Ulvilan kaupunki on 1990-luvulla, 2000-luvun alussa ja viimeksi 2010-luvun alkupuolella kartoittanut laajasti kaavoitetulla alueella olevia omistamiaan kiinteistöjä, joilla on joko saastuneita tai pilaantuneita maa-aineksia. Näistä kohteista kolme on erityisesti nostettu uudelleen tarkasteluun kesken toimintavuoden.

 

Kahteen pienempään kohteeseen, Rantahaka 1 (886-401-2-350) ja Satakunnatie 3 (886-408-1-343) on laadittu päivitykset haitta-aineiden kartoitukselle ja tehty maaston esiraivausta. Ramboll Oy on kartoituksen lisäksi laatiunut puhdistuksen kustannusarviot kohteille erikseen.

 

Kolmas kohteista on suurin, vanhan nahkatehtaan alueella oleva Tehtaantie 1 (886-401-97-5). Tämä kohde on tarkastelussa erikseen ja siihen tutkitaan mahdollisuutta saada avustusta maaperän puhdistukseen lähellä olevan laskuojan ja laajan dokumentoidun edellisen teollisen käytön johdosta. Hankkeen koosta, arviolta lähes miljoona euroa, johtuen on sen tarkoituksenmukaisuutta pohdittava vasta mahdollisen avustusmäärärahan selvitessä.

 

Kahden ensin mainitun kohteen osalta on perusteltua suorittaa alueiden puhdistus valmiiksi siten, että rakennuspoaikat ovat rakennuskelpoisina mahdollisesti luovutettavissa edelleen tai otettavissa omaan käyttöön välittömästi. Puhdistus vaatii erillisen luvan ELY-keskukselta ja lupa on voimassa määräajan. Kustannusarviot kohteiden puhdistuksista ovat noin 50 000 euroa ja noin 100 000 euroa.

 

Toinen määrärahamuutoksen tarvitseva kohde on hyväksytyn vuoden 2025 talousarvion investointiohjelman suunnitelmavuosille 2026 ja 2027 sijoittuva hanke: Rantalan alueen kadut (Pitkäpäkintie, Töyrääntie). Tekninen toimiala näkee tarkoituksenmukaisesti hankkia investointiin liittyvän suunnittelun jo vuoden 2025 aikana ja hakee suunnittelua varten Tie- ja Ympäristörakentamisen investointiin mainitulle momentille 80 000 euron lisämäärärahaa.

 

Ennakoivalla työllä Ulvilan kaupunki mahdollistaa nopeidenkin sijoittautumispäätösten toteutumisen, osaltaan vähentää kaupungissa olevien tarkkailtavien pilaantuneiden tai saastuneiden alueiden määrää ja on etunojassa järjestämässä turvallisia olosuhteita kuntalaisille ja yrityksille.

 

 

Hallintosääntö 81§

  

 

Esittelijä Tekninen johtaja Björninen Teemu

 

Päätösehdotus Tekninen lautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että se myöntää seuraavat muutokset vuoden 2025 talousarvioon: - Teknisen toimialan ympäristönsuojelun tulosalueelle käyttötalouden osaan palvelujen ostoihin lisämäärärahaa 150 000 euroa pilaantuneiden maa-alueiden tutkimuksiin sekä puhdistuksiin. Lautakunta käsittelee Tehtaantie 1 asian erikseen, kun mahdollinen avustuskelpoisuus on saatu selvitettyä; -Teknisen toimialan Tie- ja Ympäristörakentamisen investointiin Rantalan alueen kadut (Pitkäpäkintie, Töyrääntie) 80 000 euron määrärahan suunnittelun hankkimiseksi vuoden 2025 aikana.

 

Päätös Hyväksyttiin