RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 29.04.2025/Pykälä 30
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Teknisen toimialan neljännesvuosiraportti Q1/2025
Tekninen lautakunta 29.04.2025 § 30
183/02.02.00/2024
Valmistelija Tekninen johtaja Björninen Teemu
Ulvilan kaupungin hallintosäännön 24 §:n mukaan toimialajohtaja vastaa toimialansa talouden seurannasta. Tekninen toimiala on tuloasalueitten vastuullisten toimesta laatinut tilivuoden 2025 ensimmäisen neljänneksen (Q1) toteuman perusteella raportit Johdon työpöydälle lautakunnan tarkasteltavaksi.
Lautakuntatasolla tekninen toimiala on ensimmäisen neljänneksen osalta toimintakulujen osalta talousarvion mukaisessa tasossa. Toimialan talouden ennuste tuntuu vuodelle 2025 pitävän hyvin. Suuret investoinit ja niihin liittyvä esimerkiksi valvonnan ostopalvelun lopullinen laajuus selviää vasta Q3 ja Q4. Koko toimialan kokonaisuuteen merkitys on kuitenkin vähäinen. Maksutuottojen osalta johtuen jaksotuksista on toimiala hiukan jäljessä talousarviota jakson osalta. Ykisttäisten tuloasalueiden sisällä määrärahapainotukisa tarkastellaan tilivuoden 2025 kuluessa.
Toimiala pystyy toteuttamaan sille annetut tehtävät ja saavuttamaan investointiohjelman tavoitteet aiempia toimintavuosia kattavammassa laajuudessa.
Esittelijä Tekninen johtaja Björninen Teemu
Päätösehdotus Tekninen lautakunta merkitsee toimialan neljännesvuosiraportin Q1/2025 tiedoksi.
Päätös Hyväksyttiin
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |