Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ulvilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Esityslista 10.12.2024/Asianro 5


Toimielinten päätösten seuranta

 

Tarkastuslautakunta 10.12.2024  

 

Arviointityönsä suorittamiseksi tarkastuslautakunta seuraa toimielinten ja viranhaltijoiden toimintaa. Tarkastuslautakunta on sopinut seuraavasta työnjaosta eri hallinnonalojen toiminnan seuraamisessa.

 

Toimielin           Tarkastuslautakunnan jäsen

Kaupunginhallitus Kaikki

Sivistyslautakunta        Tuija Itkonen ja Vesa-Pekka Raune

Tekninen lautakunta   Antti Roine ja Mikael Albrecht

Lupalautakunta             Merja Pihlajasaari-Mäntynen ja Hannele Pohjavirta

 

Tarkastuslautakunta on kokouksessaan 23.9.2021 päättänyt että jäsenille toimitetaan kaikkien toimielinten pöytäkirjat liitteineen tiedoksi.

 

 

Ehdotus:         Seurannan perusteella käydään keskustelu siitä, ovatko

toimielinten tekemät päätökset kaupunginvaltuuston asettamien tavoitteiden mukaisia ja että onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla.

 

 

Päätös: