Dynasty tietopalvelu Haku RSS Ulvilan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 13.12.2024/Pykälä 72



 

Ulvilan kaupungin henkilöstöohjelma vuoteen 2030

 

Yhteistyötoimikunta 27.11.2023 § 33 

 

 

 

Valmistelija Hallintopäällikkö Kirsi Sainio-Lehtimäki, puh. 044 7373 373

 

 

Henkilöstöohjelma on osa Ulvilan kaupungin strategiakokonaisuutta. Sen perustana on Ulvilan kaupunkistrategia 2030, jota se tukee ja täydentää.

 

Henkilöstöohjelma on strategisen henkilöstöjohtamisen väline. Sen avulla viestitään henkilöstölle ja kaupungin asukkaille yhtenäisistä periaatteista henkilöstöasioiden hoitamisessa ja luodaan työnantajakuvaa. Henkilöstöohjelma on pitkän aikavälin näkemys ja suunnitelma, kuinka kaupunki huolehtii siitä, että palveluja toteuttaa juuri oikeanlainen henkilöstö. Henkilöstöohjelma tarkistetaan ja tarpeen mukaan päivitetään vuosittain valtuustossa.

 

Henkilöstöohjelma on kaupunkistrategian tavoin laadittu vuoteen 2030. Se on koottu syyskaudella 2023. Valmistelun aikana on kerätty työyksiköiltä ja toimialoilta esihenkilöiden ja henkilöstön näkemyksiä toimintatavoista ja toimenpiteistä, joilla arvot saadaan toteutumaan työn arjessa ja joilla kehitetään henkilöstön työhyvinvointia entisestään. Lisäksi on hyödynnetty keväällä 2023 henkilöstölle tehdyn työhyvinvointikyselyn ja esihenkilöille tehdyn työhyvinvointikyselyn tuloksia.

 

Ulvilan kaupunkistrategiassa määritettyjen johtamista ja työyhteisön kehittämistä koskevien linjausten pohjalta henkilöstöohjelman tarkoituksena on:

 

         Syventää henkilöstöpolitiikan keinoin näkemystä siitä, miten arvot saadaan näkyviksi Ulvilan kaupungin henkilöstön työn arjessa. Tätä varten on työkaluksi laadittu Ulvilan kaupungin henkilöstön huoneentaulu.

         Edistää henkilöstöpolitiikan keinoin kaupunkistrategian tavoitteiden toteutumista.

         Vahvistaa HR-tiedolla johtamista sekä siirtymistä reagoivasta toiminnasta ennakoivaan toimintaan. Tärkeää ovat tiedon oikeellisuus, saavutettavuus ja ajantasaisuus.

         Toimia esihenkilötyön perustana. 

         Vahvistaa valmentavaa johtamistapaa.

 

Henkilöstöohjelma yleiset tavoitteet:

         Toteuttaa kaupungin strategisia tavoitteita henkilöstöpolitiikan keinoin.

         Ennakoida odotettavissa olevat lainsäädännön, toimintaympäristön ja työelämän muutokset.

         Tukea työn tuloksellisuuden ja tuottavuuden kehittymistä.

         Edistää henkilöstön ammatillisen osaamisen säilymistä ja kehittymistä.

         Edistää johtamisosaamisen säilymistä ja kehittymistä.

         Edistää henkilöstön työhyvinvointia ja työkykyisyyden säilymistä.

         Toimia pohjana ja perusteluina esihenkilötyössä tehdyille ratkaisuille.

 

Henkilöstöohjelman painopisteet ovat työn sujuminen työyhteisössä, osaava ja hyvinvoiva henkilöstö sekä laadukas johtaminen ja esihenkilötyö. Henkilöstöohjelman tavoitteet, toimenpiteet, mittarit ja vastuutahot esitetään painopistealueittain. Lisäksi on kuvattu henkilöstöohjelmaa täydentävät kokonaisuudet.

 

Henkilöstöohjelman toteuttaminen tapahtuu työn arjessa päivittäisillä teoilla, joihin jokaisella on oikeus ja velvollisuus osallistua. Seuranta ja arviointi kytketään esihenkilökyselyyn ja työhyvinvointikyselyyn, jonka painopistealueet ovat yhteneväiset henkilöstöohjelman painopisteiden kanssa. Raportointi tapahtuu henkilöstöraportin sekä tilinpäätösprosessin yhteydessä.

 

Henkilöstöohjelma on liitteenä.

 

 

Esittelijä Hallintopäällikkö Sainio-Lehtimäki Kirsi

 

Päätösehdotus Yhteistyötoimikunta päättää merkitä tiedoksi liitteenä olevan Ulvilan kaupungin henkilöstöohjelman vuoteen 2030 ja lähettää sen edelleen tiedoksi kaupunginhallitukselle.

 

Päätös Yhteistyötoimikunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Kaupunginhallitus 04.12.2023 § 340 

 

 

 

Valmistelija Hallintopäällikkö Kirsi Sainio-Lehtimäki, puh. 044 7373 373

 

 

Yhteistyötoimikunta on kokouksessaan 27.11.2023 § 33 käsitellyt Ulvilan kaupungin henkilöstöohjelman vuoteen 2030 yhteistoiminnassa henkilöstön kanssa.

 

Ulvilan kaupungin henkilöstöohjelma vuoteen 2030 on liitteenä.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Löfbacka Mikko

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää

- esittää valtuustolle, että valtuusto hyväksyy liitteenä olevan Ulvilan kaupungin henkilöstöohjelman 2030; ja

- oikeuttaa kaupunginjohtajan ja hallintopäällikön tekemään asiakirjaan mahdollisia teknisluonteisia muutoksia ja korjauksia.

Lisäksi kaupunginhallitus päättää tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti

- esittää valtuustolle, että valtuusto hyväksyy liitteenä olevan Ulvilan kaupungin henkilöstöohjelman 2030; ja

- oikeuttaa kaupunginjohtajan ja hallintopäällikön tekemään asiakirjaan mahdollisia teknisluonteisia muutoksia ja korjauksia.

Lisäksi kaupunginhallitus päätti tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

 

 

Valtuusto 15.12.2023 § 74 

 

  

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti esittää valtuustolle, että valtuusto hyväksyy liitteenä olevan Ulvilan kaupungin henkilöstöohjelman 2030.

 

Päätös Valtuusto hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Yhteistyötoimikunta 14.11.2024 § 18 

 

 

 

Valmistelija Hallintopäällikkö Kirsi Sainio-Lehtimäki, puh. 044 7373 373

 

 

Voimassa oleva Ulvilan kaupungin henkilöstöohjelma vuoteen 2030 on hyväksytty valtuustossa 15.12.2023 § 74.

 

Henkilöstöohjelmaa laadittaessa vuonna 2023 tunnistettiin tarve koota Ulvilan kaupungin esihenkilöiden tehtävät kirjalliseen muotoon. Esihenkilötehtävien kirkastaminen määriteltiinkin henkilöstöhallinnon talousarviovuoden 2024 toimintasuunnitelmassa yhdeksi henkilöstöhallinnon kehittämisen painopisteeksi.

 

Esihenkilötehtävien kirkastamista on valmisteltu toteuttamalla esihenkilöseminaarissa kesäkuussa 2024 kehittämistyöpaja sekä hyödyntämällä keväällä 2023 henkilöstölle tehdyn työhyvinvointikyselyn ja esihenkilöille tehdyn työhyvinvointikyselyn tuloksia.

 

Koska henkilöstöohjelman yhtenä tarkoituksena on toimia esihenkilötyön perustana, on perusteltua liittää Ulvilan kaupungin esihenkilöiden tehtävät -liite osaksi henkilöstöohjelmaa. Ulvilan kaupungin henkilöstön huoneentaulun ollessa henkilöstöohjelman liite numero 1 tulee Ulvilan kaupungin esihenkilöiden tehtävät liitteeksi numero 2.

 

Päivitetty Ulvilan kaupungin henkilöstöohjelma vuoteen 2030 on liitteenä. Voimassa oleva Ulvilan kaupungin henkilöstöohjelma vuoteen 2030 on oheismateriaalina.

 

 

Esittelijä Hallintopäällikkö Sainio-Lehtimäki Kirsi

 

Päätösehdotus Yhteistyötoimikunta päättää omalta osaltaan hyväksyä liitteenä olevan Ulvilan kaupungin henkilöstöohjelman vuoteen 2030 ja lähettää sen hyväksyttäväksi kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle.

Lisäksi Yhteistyötoimikunta päättää tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

 

Päätös Yhteistyötoimikunta hyväksyi päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

 

Kaupunginhallitus 18.11.2024 § 273 

 

 

 

Valmistelija Hallintopäällikkö Kirsi Sainio-Lehtimäki, puh. 044 7373 373

 

 

 

Yhteistyötoimikunta on kokouksessaan 14.11.2024 § 18 päättänyt omalta osaltaan hyväksyä liitteenä olevan Ulvilan kaupungin henkilöstöohjelman vuoteen 2030 ja lähettää sen hyväksyttäväksi kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle.

 

Päivitetty Ulvilan kaupungin henkilöstöohjelma vuoteen 2030 on liitteenä. Voimassa oleva Ulvilan kaupungin henkilöstöohjelma vuoteen 2030 on oheismateriaalina.

 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Löfbacka Mikko

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuusto

- hyväksyy liitteenä olevan Ulvilan kaupungin henkilöstöohjelman 2030

- oikeuttaa kaupunginjohtajan ja hallintopäällikön tekemään asiakirjaan mahdollisia teknisluonteisia muutoksia ja korjauksia.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti esittää valtuustolle, että valtuusto

- hyväksyy liitteenä olevan Ulvilan kaupungin henkilöstöohjelman 2030

- oikeuttaa kaupunginjohtajan ja hallintopäällikön tekemään asiakirjaan mahdollisia teknisluonteisia muutoksia ja korjauksia.

 

 

Valtuusto 13.12.2024 § 72  

394/01.04.00/2023  

 

  

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti esittää valtuustolle, että valtuusto

- hyväksyy liitteenä olevan Ulvilan kaupungin henkilöstöohjelman 2030

- oikeuttaa kaupunginjohtajan ja hallintopäällikön tekemään asiakirjaan mahdollisia teknisluonteisia muutoksia ja korjauksia.

 

Päätös Valtuusto yksimielisesti

- hyväksyi liitteenä olevan Ulvilan kaupungin henkilöstöohjelman 2030

- oikeutti kaupunginjohtajan ja hallintopäällikön tekemään asiakirjaan mahdollisia teknisluonteisia muutoksia ja korjauksia.