RSS-linkki
Kokousasiat:https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://paatos.ulvila.fi:443/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 02.12.2024/Asianro 14
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Vuonna 2025 toimitettavien alue- ja kuntavaalien ennakkoäänestyspaikkojen määrääminen
Kaupunginhallitus 02.12.2024
204/00.00.00/2024
Valmistelija Hallintopäällikkö Kirsi Sainio-Lehtimäki, puh. 044 7373 373
Alue- ja kuntavaalien vaalipäivä on sunnuntai 13.4.2025. Ennakkoäänestyksen ajanjakso on kotimaassa 2.–8.4.2025 (seitsemän päivää keskiviikosta tiistaihin) ja ulkomailla 2.-5.4.2025 (neljä päivää keskiviikosta lauantaihin).
Perustuslain 14 §:n 4 momentin mukaan julkisen vallan tehtävänä on edistää yksilön mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan ja vaikuttaa häntä itseään koskevaan päätöksentekoon. Tämän nojalla kunnan tehtävänä on huolehtia siitä, että
äänioikeutettujen äänestysmahdollisuudet vaaleissa ovat riittävät sekä ennakkoäänestyksessä että vaalipäivänä.
Oikeusministeriö pitää ennakkoäänestyspaikkojen ja vaalipäivän äänestyspaikkojen riittävää lukumäärää yhtenä keskeisenä tekijänä hyvän äänestysaktiivisuuden saavuttamiselle alue- ja kuntavaaleissa.
Kunnan on vaalijärjestelyissään huolehdittava siitä, että äänestyspaikat ovat saavutettavia ja esteettömiä ja että äänestäminen äänestyspaikoissa on kaikissa tilanteissa äänestäjille mahdollisimman turvallista ja että järjestelyt myös näyttävät äänestäjien silmissä siltä. Yhtä lailla äänestyspaikoissa on pystyttävä huolehtimaan vaalivirkailijoiden turvallisuudesta.
Vaalilain 9 §:n mukaan kunnanhallitus päättää kotimaan yleisten ennakkoäänestyspaikkojen lukumäärästä ja sijainnista kunnassa. Jokaisessa kunnassa on oltava vähintään yksi ennakkoäänestyspaikka, jollei erityisistä syistä muuta johdu.
Ennakkoäänestyspaikkoja tulisi perustaa riittävä määrä ja eri puolille kuntaa/kaupunkia, jotta äänestäjät jakaantuisivat mahdollisimman tasaisesti eri paikkojen kesken, jolloin suuria ruuhkia ei syntyisi. Ennakkoäänestyspaikassa on voitava pitää riittävät etäisyydet
äänestämään tulleiden kesken.
Ennakkoäänestyspaikkojen olisi hyvä pysyä samoina vaaleista toiseen. Näin edistetään sitä, että äänestäjät tietävät, missä äänestyspaikka on. Paikkojen lopettaminen tai siirtäminen taikka niiden vakiintuneiden aukioloaikojen muuttaminen ilman erityistä syytä saattaa aiheuttaa epätietoisuutta äänestäjien keskuudessa. Jos muutoksia kuitenkin tehdään, niistä on riittävästi ja tehokkaasti tiedotettava.
Koronavirustilanteella ei ollut käytännön vaikutuksia vuoden 2024 presidentinvaalissa tai europarlamenttivaaleissa. Oikeusministeriö kuitenkin edelleen seuraa epidemiatilannetta yhteistyössä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kanssa ja ohjeistaa kuntia erikseen, mikäli tarvetta ilmenee.
Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa ja europarlamenttivaaleissa, vuoden 2021 kuntavaaleissa, vuoden 2022 aluevaaleissa, vuoden 2023 eduskuntavaaleissa sekä vuoden 2024 presidentinvaalissa ja europarlamenttivaaleissa Ulvilassa ennakkoäänestyspaikkoina olivat Ulvilan pääkirjasto ja Kullaan kirjasto. Vuoden 2023 eduskuntavaaleissa sekä vuoden 2024 presidentinvaalissa ja europarlamenttivaaleissa Ulvilan pääkirjasto oli avoinna jokaisena ennakkoäänestyspäivänä. Kullaan kirjasto ei ollut avoinna sunnuntaina.
Vaalilain 9.1 §:n (kohta 1) mukaan ennakkoäänestyspaikkoja ovat ne kotimaan yleiset ennakkoäänestyspaikat, joiden lukumäärästä ja sijainnista kunnanhallitus päättää ja joita on oltava, jollei erityisestä syystä muuta johdu, jokaisessa kunnassa vähintään yksi.
Vaalilain 9.1 §:n (kohta 3) mukaan ennakkoäänestyspaikkoja ovat myös sairaalat, ympärivuorokautista hoitoa antavat ja muut kunnanhallituksen päätöksellä määrätyt sosiaalihuollon toimintayksiköt, rangaistuslaitokset sekä Puolustusvoimien varusmieskoulutusta antavien joukko-osastojen varuskunnat ja Rajavartiolaitoksen varusmieskoulutusta antavat yksiköt. Ennakkoäänestys laitoksessa toimitetaan vähintään yhtenä ja enintään kahtena päivänä vaalitoimikunnan määrääminä aikoina. Laitosäänestys on tarkoitettu hoito- ja muissa laitoksissa hoidettavana oleville tai muuten laitokseen otetuille henkilöille.
Ulvilassa laitosennakkoäänestyspaikkoja ovat Sotehotellit Oy Hoivatar, Attendo Friitalan Palvelukoti Oy:n yksikkö Attendo Friitala, Antinkartano, Hopeaharju Palvelukoti Oy:n Hopeapuisto, Esperi Care Oy:n hoivakotiyksiköt, asumisyksikkö Akseli, asumisyksikkö Aukusti, asumisyksikkö Naskali ja asumisyksikkö Olga.
Kunnanhallituksen tulee tehdä päätökset yleisistä ennakkoäänestyspaikoista ja vaalipäivän äänestyspaikoista hyvissä ajoin siten, että paikat voidaan merkitä oikeusministeriön
vaalitietojärjestelmään (VAT) perjantaihin 24.1.2025 kello 12 mennessä.
Esittelijä Kaupunginjohtaja Löfbacka Mikko
Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää, että vuonna 2025 toimitettavien alue- ja kuntavaalien yleiset ennakkoäänestyspaikat ovat Ulvilan pääkirjasto ja Kullaan kirjasto, joissa ennakkoäänestysajat ovat seuraavat:
Ulvilan pääkirjasto:
ke-to 2.-3.4.2025 klo 10–19
pe 4.4.2025 klo 10-18
la-su 5.-6.4.2025 klo 10-14
ma-ti 7.-8.4.2025 klo 10-20
Kullaan kirjasto:
ke 2.4.2025 klo 13-19
to-pe 3.-4.4.2024 klo 13-16
la 5.4.2025 klo 10-14
ma-ti 7.-8.4.2025 klo 13-19
Lisäksi kaupunginhallitus päättää, että vaalilain 9.1 §:n 3. kohdan mukaisia ennakkoäänestyspaikkoja vuonna 2025 toimitettavissa alue- ja kuntavaaleissa ovat seuraavat laitokset: Sotehotellit Oy Hoivatar, Attendo Friitalan Palvelukoti Oy:n yksikkö Attendo Friitala, Antinkartano, Hopeaharju Palvelukoti Oy:n Hopeapuisto, Esperi Care Oy:n hoivakotiyksiköt, asumisyksikkö Akseli, asumisyksikkö Aukusti, asumisyksikkö Naskali ja asumisyksikkö Olga.
Päätös
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |